Miksi ihmiset haluavat järjestää luokkakokouksia ja muita vastaavia tapaamisia? Miksi ihmiset, jotka jossain elämänvaiheessa ovat syystä tai toisesta joutuneet viettämään aikaa yhdessä, haluavat äkkiä tavata nuo kaikki vanhat tuttavansa, vaikka eivät vuosikymmeniin ole nähneet mitään syytä pitää toisiinsa yhteyttä? Minä en käsitä tätä juttua.

Sain äskettäin sähköpostissa kutsun Keski-Porin seurakuntanuorten tapaamiseen. Kyllä vain, kolmekymmentä vuotta sitten olin jonkin aikaa seurakuntanuori ja sain siis kutsun. Näin listan ihmisistä joista en ole kuullut pihaustakaan kolmeenkymmeneen vuoteen. Yllättävän tuoreena palautuivat mieleen monet asiat,  ja parhaiten muistin sen minkä tähden aikoinaan jäin pois kyseisestä toiminnasta enkä ole sen koommin tuntenut suurta kutsumusta seurakuntaelämään, vaikka kirkon jäsenyyden olenkin säilyttänyt.

Minulla on noilta ajoilta säilynyt joitakin ystävyyssuhteita. Siis ihmisiä, joiden kanssa on tullut epäsäännöllisen säännöllisesti pidettyä yhteyttä halki vuosikymmenten. Heitä tietysti voisi olla mukavakin tavata. Mutta heitähän minä tapailen muutenkin, ilman tällaista järjestettyä suurta kesäjuhlaa. Miksi ihmiset haluavat mennä kesätapaamiseen grillaamaan makkaraa ja tapaamaan ihmisiä, joita he eivät ole halunneet tavata kolmeenkymmeneen vuoteen ja jotka ilmeisesti eivät myöskään ole halunneet tavata heitä?

Vastatkaa ystävällisesti kysymykseeni, koska tämä asia todellakin vaivaa minua. Huomaan kyllä, että olen todella kaukana ihanteestani suomenruotsalaisesta iloisen sosiaalisesta ihmisestä, koska koen tällaiset kesäkokoukset ärsyttävän teennäisinä ja pinnallisina tapahtumina jotka parhaimmillaan ehkä nostattavat jonkinlaista tyhjää nostalgiaa ja negatiivisimmillaan ovat skandaalinhaluista tirkistelyä.