Lauri Rauhalan hahmottelema holistinen ihmiskäsitys herättää ajatuksia. Löysin kirjan (Ihmiskäsitys ihmistyössä), tyypillistä kyllä, sivukirjastoni poistomyyntihyllystä. Yritin ensin lainata sitä, koska en tajunnut kirjojen olevan myytävänä. Lainaaminen ei onnistunut, mutta sen sijaan minä onnistuin herättämään voimakasta hämmennystä virkailijassa, joka ei ensin tajunnut, miksi kone kieltäytyi hyväksymästä kirjan koodia. Lopulta asia ratkesi ja sain ostaa tämän mullistavan teoksen eurolla.

Onkohan Rauhalan kirja puhuttanut ihmisiä ilmestyessään v. 1983? Esiintyikö hän aamutelevisiossa ja antoiko lausuntoja naistenlehdissä? Oliko hän aikansa menestynein mielipideautomaatti ja Hyvän elämän myyntitykki? Tuskin, teos ei avaudu kovin helposti.

Onkohan tästä tehty kansanpainosta? Minusta kannattaisi. Jokin amerikkalaistyyppinen klassikkolyhennelmä, joka hiukan laskisi lukemisen kynnystä. En nimittäin olisi koskaan ryhtynyt lukemaan tätä teosta ellen sattuisi jo etukäteen tietämään, että kirja avaa aivan uuden näkökulman siihen mikä ihminen on. Surullista kyllä, näkökulma tuntuu olevan yhä edelleen uusi, vaikka teoksen ilmestymisestä on kulunut yli kaksikymmentä vuotta. 

Uutta tässä ihmiskäsityksessä tuntuu olevan, että ihminen nähdään kokonaisuutena, mutta olemassaolossa on kolme perusmuotoa. Tajunnallisuus, eli psyykkis-henkinen olemassaolo, kehollisuus eli olemassaolo orgaanisena tapahtumana ja situaalisuus, eli olemassaolo suhteessa todellisuuteen.

Olenkohan väärässä kun väitän, että olemme ihmistä pohtiessamme keskittyneet hänen psyykkis-henkiseen olemassaoloonsa ja ajattelemme että kaikki asiat pitäisi jotenkin ratkaista sieltä kautta. Tohtori Philkin sanoo aina, että psykologiset ongelmat pitää ratkoa psykologisesti. Hän tarkoittaa siis, ettei psykologisia ongelmia pidä yrittää ratkoa juomalla viinaa tai ylensyömällä, mikä tietysti on fiksu ajatus. Mutta Rauhalan mielestä psykologisia ongelmia voisi yrittää ratkoa myös muilla keinoin kuin pelkästään psykologisesti.

Minä olen jo pitkään pyrkinyt ratkomaan ongelmiani harrastamalla samaa kuin pastori Jaakko Heinimäki. Olemme näköjään kummatkin innokkaita ns. turhan joutosaunomisen ystäviä.(Luin tämän jostakin lehdestä). Sen jälkeen kun sain oman saunan, olen melkein päivittäin maannut tai istunut lauteilla merkittäviä ajanjaksoja ajatuksettomassa tilassa ja nauttinut lämmöstä. Siis vaikuttanut psyykeeni kehon kautta. Ulkoilu ja liikunta ovat tietenkin myös tapa vaikuttaa psyykeen kehon kautta. Kuten myös se, että näkee vaivaa valmistaakseen hyvän ja kauniin aterian ja nauttii sen hyvän seurassa. Tosin kissankarvoja eksyy aina mukaan, mikä ei minua haittaa, mutta joitakin ruokavieraita se saattaa hirvittää.

Situaalisuus on nykyaikaisessa kaupunkiympäristössä ehkä kaikkein laiminlyödyin olemassaolon ulottuvuus. Nykyajan kaupungit ovat rumia ja meluisia. Ne eivät hoida ihmisen psyykeä. Me tietysti kuvittelemme, että kaupunkien on pakko olla tällaisia. Harmaita elementtitaloja, ahtaita katuja, liikennettä, mutta onko todella näin? Ehkä kaupungit ovat rakentuneet tällaiseksi, koska niiden kasvusta ja laajentumisesta vastuussa olevat ihmiset eivät ole ottaneet vakavasti olemassaolonsa situaalista ulottuvuutta.  

Olen ajatellut, että meidän pitäisi pystyä olemaan hellempiä itsellemme. Hoivata ystävällisemmin tätä uskollista aasia, ruumistamme joka on sielumme asuinpaikka tässä kylmässä ja kovassa maailmassa. Kunpa emme jatkuvasti arvostelisi sitä ja vertaisi sitä muihin, kauniimpiin ja terveempiin aaseihin. Se ansaitsisi kunnioituksemme, kiitollisuutemme.