Tämä pisti ajattelemaan. Mikä ilmiö se oikein on, että me rakennamme näitä huvipuistoja ja viihtymiskeskuksia jotka ovat vähintäänkin helvetin esikartanoita. Kylliäinen oli väärässä, helvetti on sittenkin olemassa ja se on täällä maan päällä, meidän keskuudessamme ja sen ovat tänne meidän iloksemme rakentaneet ihmisten viihdyttämisen asiantuntijat. Enkä minä nyt puhu pelkästään Disneyworldista. Itse koen atavistisia pelkotiloja jo ruotsinlaivalla tallinnanlautoista puhumattakaan. Ehkä olen jotenkin kieroutunut, kun en halua että minua viihdytetään. Haluan viihtyä ihan itse. Viikonloppunakin viihdyin mainiosti kun ajoin polkupyörällä Naantaliin ja katselin merta laiturilla istuskellen. Kevään saapuminen on aika upeaa extremeä näillä leveysasteilla. Mutta viihtymiskeskuksissa viihdyttäjät piiskaavat ihmisiä viihtymään. Viihdy tai häpeä. Viihtymisen melske tekee mahdottomaksi kaiken keskustelun. Omia ajatuksiaankaan ei kuule kun ihmiset oikein täysillä viihtyvät. Ja se on tietenkin tarkoituskin. Jos omat ajatuksensa kuulisi, tunteistaan puhumattakaan, voisi viihtyminen siirtyä näistä keskuksista muualle, kohti alueita joilla rahastaminen on mahdotonta.

Asiat joita ei voida ostaa eikä myydä. Niiden varassahan me oikeasti elämme. Mutta miten vaikea niistä onkaan puhua. Miten vaikea niitä on puolustaa.