Prosperon kommenttilaatikossa on laiskasti saivarreltu siitä millä tavalla kirjailijaksi tullaan. Saivartelu on aina hauskaa ajankulua, mikäli sattuu olemaan sisällä asiassa, muille kysymysten merkitys voi jäädä kirkastumatta. Mutta se mikä minut tänään varsinaisesti pysäytti oli Seijan kommentti samassa ketjussa. Seija sanoi suurin piirtein niin, että kirjailijaksi ei voi oppia. Hän käytti esimerkkinä Päätaloa. Päätalo näki valtavasti vaivaa tullakseen kirjailijaksi. Hän sai aikaan kirjoja, jotka ovat liikuttaneet Seijaakin, mutta merkittävää kirjallisuutta Päätalon kirjat eivät ole. 

Tätä pitää kyllä ihan miettiä. Mikä sitten on merkittävää kirjallisuutta jos kirja, joka minua liikuttaa ei sitä ole? Ketä kirjan pitää liikuttaa, että voin sanoa sen olevan merkittävää kirjallisuutta? Mitä yleensä tarkoitetaan merkittävällä kirjallisuudella? Onko kirjallisuudella merkitystä? Ja jos, niin mikä se merkitys on?

Ehkä kirjallisuuden merkitys on jonkinlainen virvatuli. Tuolla se jossain houkuttavasti loimottaa, mutta jos sitä lähtee etsimään, sitä ei löydä. Tai kun luulee löytäneensä ja kuvittelee, että siellä on aarteita, niin eipä niitä aarteita sitten löydykään, vain samanlaista maata kuin muuallakin. 

Olisi varmaan parempi kun minäkään en tämän enempää miettisi sitä mikä on merkittävää kirjallisuutta ja mikä ei. Joskus nimittäin tuntuu että ns. merkittävä kirjallisuus on pysähtyneisyyden ajan viimeinen linnoitus, jossa haisee ummehtuneille vanhoille parroille. Siitä olen aika varma, että jos kirjallisuus joutuisi joskus elämään ns. merkittävien kirjojen varassa,  se kuolisi pois eikä juuri kukaan enää muistaisi koko asiaa.