Tuossa jättimäisessä ketjussa, jonka muodostumista en enää hallitse ja jonka uumenista on kenenkään täysin mahdotonta enää löytää mitään, minulle esitettiin kysymys, joka aina tämän tästä putkahtelee esiin myös kirjallisuuspalstoilla. Tällä kertaa kysymyksen esitti Illuusia ja se kuului suurin piirtein niin, että kannattaako kirjoittaminen, saako siitä rahaa. Ja eläisinkö sillä, mikäli asuisin yksin. Hän esitti myös jatkokysymyksen: Ajatteleeko tosi kirjailija yleensä rahaa?

Kun koko blogin pitäminen alkoi omalla kohdallani siitä ärsytyksestä, ettei rakkaan Varsinais-Suomeni rakas taidetoimikunta katsonut hankkeitani tukemisen arvoiseksi, on varmaan turha tässä väittää ettenkö ajattelisi rahaa. Päin vastoin, minusta tuntuu että olen puhunut tässä blogissa niin paljon rahahuolistani, että kyllääntymispiste alkaa olla kenellä tahansa jo lähellä.

Olen sitä mieltä, että kirjailija kyllä ajattelee rahaa. Ellei ajattele, hänellä on joku joka ajattelee sitä hänen puolestaan. Esimerkiksi uhrautuva puoliso. En nyt sanonut vaimo, vaikka mieli teki. Saattaa nimittäin olla, että myös aviomiehet tukevat vaimojensa kirjallisia pyrkimyksiä ja hoitelevat häiritsevät pikkuasiat pois alta jotta vaimo voi keskittyä olennaiseen. En ole koskaan kuullut tällaisista ihmeolennoista, mutta saattaa heitä silti olla, minähän en suinkaan tunne kaikkia maailman kirjailijoita ja heidän elinolosuhteitaan. Mutta voi olla että tosi kirjailija ei kyllä koskaan puhu rahasta. Rahasta puhuminen on tylsää ja alentavaa. Vai onko?

Se elääkö kirjoittamalla ja kannattaako se, riippuu tietenkin kirjailijasta ja hänen elintasovaatimuksistaan. Se riippuu siitä, kuinka suuria painoksia kirjoja saadaan menemään kaupaksi ja pääseekö apurahapiireihin pyörimään. Mutta kuten vanha kansa tietää, ei ne suuret tulot vaan pienet menot ratkaisevat. Itse olen aika hyvin ajanut itseni sisään vaatimattomaan elämään. Kulutan hillitysti. En juhli ravintoloissa. Matkustelen harvemmin kuin haluaisin, tosin se johtuu myös kissoista joita en raski jättää. Olen niin sisäistänyt hillityn kulutuksen ideologian, etten kärsi siitä lainkaan ja näinpä tulen ihan kohtalaisesti toimeen tuloillani. Ja huom. mieheni ei elätä minua. Tähän asti olen tehnyt suurin piirtein samanlaista tiliä kuin mieheni, joka kärsii naisvaltaisen alan matalista palkoista. Mutta nyt hän ponkaisi ruotsinkieliselle puolelle projektiin ja veti aikamoisen kaulan minun tuloihini nähden. Edelleenkin jaamme kuitenkin menot kristillisesti tasan, enkä ajattele hänellä olevan elatusvelvollisuutta minuun nähden, vaikka lain edessä niin varmasti onkin.

Omat tuloni koostuvat kirjojen myynnistä, kirjastokorvausapurahasta, lehtijutuista ja kirjoittamisen opetushommista, joita on ollut keskimäärin pari tuntia viikossa. Veikkaan että tuloni vastaavat naisvaltaisten akateemisten matalapalkka-alojen tulotasoa ilman ikälisiä ja muita etuisuuksia, eli joudun maksamaan itse eläkemaksuni ja jos sairastan olen omillani. Koen itseni vauraaksi ja etuoikeutetuksi, joskin olen tietoinen omasta haavoittuvaisuudestani. Erityisesti minua huolestuttavat tulevat mahdolliset terveysongelmat. Toivon, että saisin tulotasoani sen verran nostettua, että pystyisin korottamaan eläkemaksujani. Nyt makselen pelkkää minimiä.