Eilen oli taas hauskaa elämäkertaryhmässä. Olin antanut kotitehtäväksi kirjoittaa viidestä hyvästä ruuasta ja viidestä pahasta. Jo ensimmäinen teksti löi ällikällä. Kurssilainen kertoi havainnollisesti miten muurahaisen kusen juominen sujuu. Perinteinen keinohan on työntää se kuorittu tikku kekoon, mutta hänellä oli oma tekniikka. Hän otti muurahaisen sormiensa väliin ja muurahainen ruiskautti happonsa suoraan kielelle. Sitten muurahaisen saattoi laskea takaisin alas ja se jatkoi keventyneenä matkaansa. Ja tämä oli siis herkku. Ennen olivat herkut vaatimattomia. Vaatimaton oli sekin jälkiruokahetki kun neljänneslitran jäätelöpaketti tasattiin kristillisesti neljälle ja patterin päällä oli ollut pakastemansikkapussi sulamassa, siis aikana ennen mikroaaltouuneja.

Väskynäsoppa kuului sekin suosikeihin, mutta sitten tuli puhetta siitä, mikä oikein on väskynä? Tietosanakirjani ei väskynää tunne. Hämmennystä lisäsi, että Turun seudulla rusinasoppaa sanottiin väskynäsopaksi, Porin seudulla sekahedelmäsoppaa. Ihastuin tuohon sanaan. Väskynä. Olikohan hyvän ja pahan tiedon puun hedelmäkin lopulta juuri väskynä? Jos olisi aikaa ja maalaustarvikkeet käsillä, voisi olla hauskaa maalata väskynäpuu hedelmineen.

Inhokkiruuista nousi esiin koulun keittolan lihakeitto, josta en ole monenkaan kuullut lausuvan ystävällisiä sanoja sinä aikana kun olen näitä elämäkertakirjoittamisen kursseja vetänyt. Mietimme yhdessä kuinka voisimme kuvata keiton hajua. Emme kuitenkaan löytäneet vielä sopivaa, mutta asia jäi mietintämyssyyn. Nyt sattui paikalla olemaan ihminen, joka on tehnyt töitä suurkeittiöissä, mutta hänkään ei pystynyt paikallistamaan, mistä tuo kaikkien tuntema hikinen lihakeiton löyhkä syntyy ja millä nimellä sitä voisi kutsua.

Sen sijaan hänellä oli hauska uudissana raparperikiisselissä lilluville raparperisäikeille, hän kutsui niitä "suljuiksi".

Vihreät ruuat tuntuivat herättäneen monissa inhoa lapsena. Pinaattikeitto, hernekeitto jossa tietenkin se siannahkakappale harjaksineen, kaalilaatikko. Myös verilätyt jotka erään kurssilaisen mukaan olivat kuin polviruhjeita ansaitsivat tulla muistetuksi inhottavina ruokina.

Mitä ihaniin ruokiin tuli, voin osuus tuntui aika ylikorostuneelta. Esimerkkinä mutti, joka voissa paistettua jauhoa. Murut nautittiin voin ja maidon kera. Ja hyvää oli.