Saara pohdiskeli, että kenenköhän elämää hän oikein elää. Suunnitelmat, joita ei ollut, olivat aivan toisenlaiset. Minä voisin sanoa omasta elämästäni aivan samoin, koska minullakaan ei ollut koskaan suunnitelmia. Sitä on lähinnä vain yrittänyt selviytyä ja ajautunut tekemään asioita. Tämä oma ajautuminen tuli mieleen, kun eilen illalla silmä poskella luin minhin päiväkirjaa. 

Minh oli lukenut Kunderan esseetä Romaanin taiteesta ja ihmettelee sitä miten väheksyvästi jotkut kirjailijat suhtautuvat ns. tavisten teksteihin tai pitävät niitä suorastaan minuuden tyrkyttämisenä. Se tosiaan on hiukan outoa, varsinkin kun ottaa huomioon, että aika moni kirjailija on kuitenkin ollut tavis ennen kuin on ryhtynyt julkaisemaan kirjoja.  Ja erittäin monet kirjailijat ovat taviksia, vaikka heillä saattaa olla mittavakin tuotanto. Toisaalta on tietenkin kirjailijoita jotka ovat onnistuneet tekemään jotain mainittavaa, esimerkiksi syntymään kulttuurisukuun, jo ennen ensimmäistä teostaan, eivätkä siis ole olleet taviksia edes syntyessään. (Sivumennen kysyen, onko kukaan vauva syntyessään tavis vanhempiensa mielestä?)

Minh kyselee, että voisiko joku selittää tapahtuuko silloin, kun ensimmäinen kirja julkaistaan, metamorfoosi jolloin kirjoittaja muuttuu kirjailijaksi? Ja missä vaiheessa se tapahtuu? Silloin, kun kustantamosta tulee "kyllä, julkaisemme"-vastaus? Vai silloin kun ensimmäinen painos on kansien välissä? Vai kun kirja on kaupoissa myytävänä? Vaiko silloin kun joku muu sen lukee? Ja näistä kysymyksistä minä päädyin ajatuksissani tuohon Saaran blogimerkintään ja omaan ajelehtimiseeni.

Milloin ihmisestä tulee kirjailija? Kenellä on oikeus kutsua itseään kirjailijaksi? Tämä ongelma puhuttaa kirjoittamisesta kiinnostuneita ihmisiä aika ajoin ja herättää välillä voimakastakin debattia. Minä en koskaan osaa sanoa tähän sitä enkä tätä. Tiedän vain, että nolostun kun joudun sanomaan ammattini jossain. Esimerkiksi lääkärin vastaanotolla. Mitä ne muuten tekevät sillä tiedolla mikä on potilaan ammatti? Minusta kumminkin aina tuntuu, että nimitys Kirjailija on varattu joitakin muita ihmisiä varten. Tämä ei ole mitään itsen vähättelyä, eikä nöyränä esiintymistä, vaan se on spontaani tunne joka minulla on. Ja eilen illalla nukkumaan mennessäkin minä vielä mietin tätä asiaa ja tajusin.

Että kirjojen julkaiseminen ja julkaisujen määrä ei välttämättä ole se vaikuttavin tekijä. Että se on jotenkin laajempi juttu. Kysymys on elämäntavasta joka muodostuu sitä mukaa kun elämässään tekee tiettyjä valintoja, joko tarkoituksella tai huomaamattaan, ja samalla sulkee pois toisia vaihtoehtoja. Joku voi jo hyvin varhaisessa vaiheessa tähdätä esimerkiksi juuri kirjailijaksi ja hän tekee elämässään ratkaisuja jotka tähtäävät tähän, ja hylkää vaihtoehtoja jotka veisivät hänet kauemmaksi tavoitteesta. Tällaisen ihmisen on luonteva kutsua itseään kirjailijaksi vaikka hän ei olisi julkaissut vielä yhtään kirjaa. Hän tavallaan on kirjailija, koska hän tietää että hänestä tulee sellainen. Minä taas en ole koskaan tähdännyt kirjailijaksi. Minä vain elän kirjoittamalla kirjoja.

En myöskään tee jyrkkää eroa kirjailijoiden ja muiden kirjoittajien välillä. On nimittäin usein sattuma, että kuka saa kässärinsä julki ja kuka ei. Pinoissa on odottamassa paljon hyviä käsikirjoituksia koska kohdalle ei vain ole osunut ketään joka niitä ymmärtäisi.

Eli minhille vastaus. Käsittääkseni ei tapahdu metamorfoosia. Me vain teemme valintoja ja elämä muokkaa meitä. On korkeammassa kädessä  mitä meistä sitten lopulta tulee.