No nythän on niin, että omasta mielestäni olen kansalaissurinalismin  edustaja, vaikka blogini nimessä onkin tuo sana "kirjailija" joka tuntuu ottavan joitakin blogihenkilökollegoja pattiin. En pyri mielipidevaikuttajaksi, enkä ole uhrannut kovinkaan monta ajatusta kansalaisjournalismille ja sen eettisille säännöille. Ajattelen niin kuin Marginaalin Jani, vastuu on lukijalla. Voi olla, että joudun muuttamaan vielä kantaani, koska blogini on ainakin omasta mielestäni suhteellisen tuore eikä sen miettiminen ole ollut elämäni pääharrastus, vaikka joku voisi niin kyllä kuvitella ahkeran päivittämisen ja kommenttiosastossa melskaamisen perusteella. 

Varsinkin tänään sain uutta miettimisen aihetta kun lueskelin uutta Onnimannia ja huomasin ällityksekseni, että siellä oli arvostelu keväällä ilmestyneestä nuortenkirjastani Maanantaisyndroomasta. No senhän ei pitäisi olla suuri ällistyksen aihe, koska Onnimanni arvioi nuortenkirjoja ja minä kirjoitan niitä, joten... Mutta kun olin tosiaan ehtinyt julkaista jo kahdeksan nuortenkirjaa ilman että yhtäkään niistä oli arvioitu kyseisessä lehdessä, niin olihan se nyt aika yllätys.

Hämmästys syveni tajutessani, että Terhi Rannelan arvostelu oli positiivinen, eikä minua tällä kertaa edes syytetty tehtailusta. Tehtailusyytökset nimittäin tuntuvat häälyvän aina uhkaavasti pään päällä jos tekee sarjaa ja jos on suht. tuottelias. Lopussa oli maininta, että minä pidän verkkopäiväkirjaa ja kerrottiin blogini osoite. Ensin ilahduin siitä että blogini oli havaittu näin yllättävällä taholla. Sitten muistin, että minähän itse asiassa rutisin juuri jokin aika sitten siitä että Onnimanni niin päättäväisesti oli ignoroinut tuotantoani.  Ehheh. Kysymys tietysti kuuluu, että ovatko nämä kaksi asiaa, siis myönteinen arvostelu ja minun rutinani syy-seuraussuhteessa toisiinsa, vai onko kysymys sattumasta.

Epäilen, että kysymys on sattumasta, mutta silti tapaus paitsi huvittaa, myös muistuttaa siitä samasta asiasta josta tuo kuuluisampi hulabaloo erään kuuluisan ravintolan saamasta kielteissestä blogijulkisuudesta. Toisin sanoen blogeilla saattaa olla vaikutusta tapahtumien kulkuun. Minä täällä kirjoittelen mitä mieleen juolahtaa ja kuvittelen, että näitä luetaan samalla mielellä, mikäli nyt yleensä luetaan. Mutta on tietenkin mahdollista, että joku tulee vielä joskus ja ottaa minut vakavasti. 

Jaa että mikä se nyt oli se pointti. No ei varsinaisesti mikään muu kuin se, että vaikka blogit voivat olla kansalaisjournalismia, niin itse pidän kiinnostavimpana kansalaissurinalismia ja pyrin itse omalta osaltani edistämään ja tukemaan kansalaissurinalismia ja jospa vain olisi aikaa, niin voisin jopa kehitellä kansalaissurinalismin eettiset ohjeetkin. Toisaalta voipa olla niin, että tuo toimi kuuluisi oikeastaan kauralle.