Olen viikon verran istunut vällyissä verannalla ja kuunnellut lintuja. Ja katsellut järvelle. Aluksihan sitä oli lähes shokissa kun joutui sillä tavalla luonnon armoille. Minulla on sellainen puritaaninen linja kesämökillä, että mitään moderneja viihdytysvempaimia ei sallita. Ihan vaan itse pitää osata viihtyä tai sitten olla viihtymättä. Ja ensinhän sitä lähinnä on viihtymättä. Että ei edes nettiin pääse, no sehän on yhtä helvettiä.

Saunominen tietenkin jonkin verran auttaa ja kun muutaman kerran hyppää neljätoista asteiseen veteen ja kauhoo pienen kiepin rantavesissä, niin sekin omalla tavallaan rentouttaa. Ja sitten nuo vällyt. Ne ovat minun uusi keksintöni. Tämä kevät kun on ollut niin viileä ja minusta kesämökillä parasta on, kun voi istua verannalla. Mieluiten oikein pitkään. Ja ehkä juoda vähän punaviiniä tai pikkiriikkisiä lasillisia viskillä taitettua Vana tallinnaa. Niin minä sitten keksin, että sitä voi tosiaan kietoa itsensä vällyihin, niin kuin ne viime vuosisadalla makuuttivat tuberkuloottisia ihmisiä sairaaloiden parvekkeilla.

Siinä on oma tunnelmansa kun käärii pienten hiirien talviunilta tuoksuvia vanhoja täkkejä ympärilleen, niitä samoja täkkejä joita nuuskin viisivuotiaana kun kesämökki rakennettiin. Täkkejä jotka sitä ennen olivat palvelleet siirtolapuutarhamökissä Varvourinjuovan varrella. Meillä kesämökin tavarat muodostavat arkeologisia kerrostumia. Siellä on esineitä ja vaatteita, jotka kantavat ummehtuneessa tuoksussaan muistoja lapsuuden rajaseuduilta, alueista joiden todenperäisyydestä ei voi olla aivan varma. Ehkä se kaikki olikin vain unta tai tapahtui toiselle ihmiselle jossakin rinnakkaisessa todellisuudessa.

Vähitellen se oleminen hiljaisuuden keskellä alkoi sujua vähän paremmin. Ja olihan minulla työt mukana, tietysti. Aamupäivät kirjoitin, iltapäivällä soutelin tai kävin kävelyllä. Illat istuin lapsuudenystävän kanssa verannalla. Outo silmäsairaus on vienyt ystävältä näkökyvyn, mutta hän tunnistaa lintuja niiden laulun perusteella ja minäkin opin jotain. Viikon aikana tuli käytyä omaa elämää läpi keskustelemalla, kirjoitettua sitä tavallaan uudestaan. Uudenlaisia merkityksiä ja tulkintoja löytyi monille vanhoille tapahtumille ja muutakin tapahtui. Yhdessä ennalta arvaamattomassa välähdyksessä tajusin mikä mättää käsikirjoituksessa jota olen työstänyt. Alkmene tuolla jonkin ketjun uumenissa kyseli, miten voi tehdä uudelleen kirjoittamisesta kiinnostavan projektin. Minä joudun nyt harjoittamaan sitä jälleen hyvin konkreettisesti. Huomenna aloitan työt printtaamalla tähän asti kirjoittamani ja sen jälkeen aloitan kirjoittamisen alusta.