Mitä voi tehdä tai sanoa tai kirjoittaa kun yhdeksäntoistavuotias kissa on kadonnut. Viikonloppu on ollut täynnä ohjelmaa, enkä ole voinut oikein pysähtyä ajattelemaan tätä asiaa ennen kuin nyt. Että siis pieni ystäväni, jonka lähes yhdeksäntoista vuotta sitten hain Enäjärveltä ja kuljetin pajukorissa Turkuun, on nyt syystä tai toisesta sanonut irti ystävyys, yhteistyö ja avunantosopimuksemme ja poistunut kotoaan, tai oikeastaan kesäasunnoltaan. Se on nyt ollut neljä päivää kadoksissa. Neljä päivää on pitkä aika yhdeksäntoistavuotiaalle kissalle joka ei enää ole ihan täydessä iskussa, vaikka pyydystikin vielä hiiren viime viikolla. Tämä on kyllä ollut sellainen reissukissa aina. Sillä on ollut elämänsä aikana tapana joskus aina kadota ja kerran se oli viikonkin pois, mutta silloin se oli nuorempi ja vetreämpi.

Kai tämä on jokin shokkivaihe vielä minulla. En vielä voi uskoa, että se olisi oikeasti kadoksissa. Mies jäi mökille päivystämään ja ajaa sieltä aamulla suoraan töihin. Sanoin että soittaa sitten heti jos kissa ilmestyy. Vaikka keskellä yötä.

Jos kissaa ei kuulu, minä lähden sinne huomenna päivystämään. Että tällaista minun elämäni tulee nyt tässä lähitulevaisuudessa olemaan. Odotan kissaa kotiin.

On kummallista ajatella, että se on tälläkin hetkellä olemassa jossain. Elävänä tai kuolleena. Kun kissa katoaa, se ei katoa tästä maailmasta, vaikka minusta käsin se varsin siltä tuntuukin. Se katoaa vain minulta. Meiltä jotka olemme eläneet sen kanssa yhdeksäntoista vuotta. Itseltään se tuskin on kadoksissa, sellaiseen identiteettikriisiin minä en kissalla ainakaan usko.

Muille se on vain laiha takkuinen katti, jolla on patti silmäluomessa, meille se on Lohtu, vanha omalaatuinen ystävä josta on tullut niin läheinen, että se välillä on tuntunut oman persoonan jännältä ulokkeelta jolla on oma tahto. Ikään kuin meillä olisi jotain näkymätöntä yhteistä aineenvaihduntaa. Ainakin ajatusenergiaa on tuntunut siirtyvän minusta häneen ja hänestä minuun. Mutta telepaattinen yhteys, jos sitä joskus onkin ollut, tuntuu nyt kadonneen, enkä käsitä mihin Lohtu on voinut joutua.

Syyllisyydentunteetkaan eivät ole nyt kaukaa haettuja. Teinkö väärin, kun annoin kissan kulkea vapaana, vaikka se on niin vanha? Vapaassa elämässä on riskinsä, kyllähän minä sen tiesin. Anja Eerikäinen varmasti haukkuisi minut taas, jos olisi vielä täällä haukkumassa. Jos Lohtu on mennyt taivaan kotiin, niin onkohan Anja Eerikäinen ottamassa häntä siellä vastaan? Luultavasti ne yhdessä haukkuvat siellä minua. Lohtu luultavasti valittaa, että ruoka on viime aikoina ollut kelvotonta. Siitä lähtien kun emännästä tuli kasvissyöjä, on porsaan munuaisia ja sydämiä saatu pöytään aivan liian harvoin. Ja Anja Eerikäinen sanoo, että se Ellilä oli niin vastuuttoman tuntuinen ihminen. 

Anja, jos näet siellä taivaassa minun kissaa, niin sano nyt hemmetti sille sellaisia terveisiä että minun on sitä ihan älytön ikävä.