Suosiota tavoitteleva kirjailija kirjoittaa siitä, mitä ihmiset ajattelevat. Viisas kirjailija tarjoaa heille jotain, mitä ajatella.
(A popular writer writes about what people think. A wise writer offers them something to think about.)
Ambrose Bierce

Tuo sitaatti löytyi Rauno Räsäsen blogista. Minä olen lapsesta asti ollut aforismien ystävä ja innostun aina, jos näen jossain aforismeja. Vaikka sitten teepussin liplakkeessa. Kiiltomadossahan käytiin joskus sellainenkin keskustelu, jossa runoilijan kehnous todistettiin sillä, että hänen hengentuotteensa olivat päätyneet teepusseihin. Yritin silloin vaimeasti puolustaa teepussiajattelijoita, itse olisin äärimmäisen liikuttunut jos jokin ajatukseni joskus päätyisi teepussiin asti. Mutta eihän minua kukaan kuunnellut. En kai jaksanut tarpeeksi pontevasti väittää.

Niitä aforismeja on siellä blogissa enemmänkin, siis kirjoittamiseen liittyviä ja monet ovat sellaisia, joiden kohdalla sitä myhäilee tyytyväisenä ja ajattelee, että juuri näin. Hienoa. Oli esimerkiksi ylevä huomata, että Oscar Wilden työtyyli on ilmeisesti ollut samanlainen kuin minulla. Ensin hän puoli päivää hioo tekstiä ja ottaa yhden pilkun pois. Minkä sitten iltapäivällä pistää takaisin. Itsellänihän päivän työt usein alkavat edellisen päivän työn deletoinnilla. Olen niin ahkera deletoija, että on yleensä melkoinen ihme että saan mitään julkaistuksi. Sinänsä huvittavaa, että sitä niin mielellään etsii vahvistusta omille ajatuksilleen ja tuntemuksilleen. Ilahtuu, kun joku on samaa mieltä. Silloin sitä tuntee itsensä fiksummaksi kuin onkaan. Minäkin melkein yhtä suurenmoinen kuin Oscar Wilde, tosin ilman hänen traagista yksityiselämäänsä, luojan kiitos.

Mutta siis tuo Ambrosen lause tökkäsi jotenkin aika pahasti hermoon. Ensinnäkin tuo suosiota tavoitteleva kirjailija. Voiko olla kirjailija, ellei tavoittele suosiota? Eikö se ole suosiontavoittelua, että näkee hemmetisti vaivaa, istuu kuukausikaupalla koneen ääressä, kirjoittaa ja hioo ja pohtii ja kirjoittaa uudestaan. Sitten antaa pumaskan kustannustoimittajalle luettavaksi ja toivoo, että tämä innostuu käsikirjoituksesta ja tahtoo julkaista sen? Ja kun kirja on julkaistu, kirjailija toivoo, että mahdollisimman moni löytäisi hänen hienon, ainutlaatuisen teoksensa, lukisi sen ja tulisi joiltakin osin hiukan valaistuneemmaksi kuin ennen. Voiko joku nähdä kaiken sen vaivan, jännittää ja kantaa huolta tällaisen asian vuoksi, ellei suosio merkitse hänelle mitään?

Jos kirjailijalle ei suosio merkitse mitään, niin eikö hän sitten voisi kirjoittaa vain pöytälaatikkoon. Ja antaa paperinipun luettavaksi ihmisille, joita tapaa ja joiden uskoo kykenevän ottamaan vastaan hänen viisaat ajatuksensa? Minä olen kyllä sitä mieltä, ettei viisaita kirjailijoita olekaan, koska kaikki tavoittelevat suosiota. Tai sanotaan mieluummin niin, että viisaita ovat sellaiset kirjailijat, jotka tajuavat miten tärkeää suosio heille on ja pystyvät hallitsemaan tätä kaipaustaan, eivätkä anna sen liikaa määrätä kirjoittamistaan.

Mutta myös tuo väite, että viisas kirjailija tarjoaa jotain ajattelemista. Ikään kuin suosio ja viisaus jotenkin välttämättä sulkisivat toisensa pois. On tietenkin paljon kaikkea ääliömäistä maailmassa, esimerkiksi formulat. Ihmiset seuraavat kisoja eikä siihen kai mitään suurta ajatusta liity. Mutta mitä kirjoihin tulee, niin kyllä suositut kirjat tarjoavat myös ajateltavaa. Itse en ole Coelhon kirjojen suuri ystävä, mutta hän on valtavan suosittu ja kyllä minusta hänen kirjoissaan on viisautta. Harry Potteritkin tarjoavat lukijalle ajattelemista. Ja mikä tahansa kirja, josta lukija nauttii, voi tarjota hänelle myös ajateltavaa, mikäli hän haluaa ajatella. Aina ei ehkä halua, mutta onko se silloin kirjan vika?

Vielä tuosta suosiosta. Minä olen joskus miettinyt tällaista kysymystä. Entäpä jos hyvä haltija ilmestyisi tuohon työpöytäni viereen ja sanoisi minulle näin. Kuulepas Kirsti. Minä annan nyt sinulle todellisen kirjoittamisen lahjan. Tästä lähtien sinä kirjoitat maailman upeimpia, syvällisimpiä, viisaimpia kirjoja joita kaikki haluavat lukea ja joista he saavat paljon ajateltavaa ja heistä tulee sinun kirjojesi ansiosta parempia, kehittyneempiä, onnellisempia jne. Sinä tulet kirjoillasi myös saamaan maailman kaikki merkittävät kirjallisuuspalkinnot ja sinun vuoksesi koko kirjallisuushistoria kirjoitetaan uusiksi. Mutta tähän lahjaan sisältyy yksi ehto. Kukaan ei saa koskaan tietää, että sinä olet nämä kirjat kirjoittanut. Muiden silmissä sinä olet se mikä nytkin, eli et juuri mikään. Mitähän minä sille haltijalle vastaisin? Ottaisinko minä sen lahjan vastaan?

Ottaisitko sinä?