Kirjastossa käydessä käteen osui Sari Näreen pamfletti Julkisuudesta ja intimiteetistä ja se sopikin hyvin luettavaksi tuon edellisen päreeni jälkeen. Näre pohtii aika kiinnostavasti mitä lieveilmiöitä sukupuolten välisen tasa-arvon lisääntyminen on kulttuuriin tuonut. Periaatteessahan on ollut oikeaoppista ajatella, että sukupuolten välisen tasa-arvon lisääntyminen tuo meille pelkkää hyvää ja kaunista, mutta nyt näyttää siltä, että prosessissa on varjopuolensa. Mikä ei tietenkään tarkoita, että kehitystä pitäisi kääntää taaksepäin ja tasa-arvoon (mitä se sitten onkin) pyrkimisestä luopua.

Lyhyesti ilmaistuna käsitin Näreen pamfletin niin, että jos miehet ja naiset elävät yhteiskunnassa selkeästi erillään, kuten esim. islamilaisissa valtioissa edelleen tapahtuu ja meilläkin vielä joskus sata vuotta sitten, jako menee niin, että miehet toimivat julkisessa sfäärissä, naiset privaatissa. Miehillä toki on privaattiakin elämää, mutta se ei tapahdu julkisuudessa. Kun naiset tunkeutuvat julkiselle alueelle, heidän mukanaan privaattina pidetyt elämän puolet, tunne-elämä ja seksuaalisuus tulevat nekin julkiseen sfääriin ja saavat usein myös kaupallisen sovelluksensa. Naisen ruumista tehdään kauppatavaraa ja toisaalta myös miesten julkiseen toimintaan sekoittuu seksiseikkailuja sun muuta jännää. Tunne-elämän tunkeutuminen julkiseen sfääriin näkyy tietenkin myös siinä, että nykyään esim. poliitikolle perhe alkaa olla aika välttämätön väline, mikäli haluaa edetä uralla.

Kun naisten seksuaalimoraali tulee lähemmäksi miesten moraalia, seksuaalimoraalinen jännite ei enää ole akuutti niinkään miesten ja naisten välillä, vaan aikuisten ja lasten. Vain lapsen ruumiin hyväksikäyttö herättää enää yleistä moraalista paheksuntaa. Lapsilla on moraalisten rajojen kantajan raskas tehtävä yhteiskunnassa.

Mutta vaikka naisen ruumiin hyväksikäyttö ei enää jaksa liikuttaa ketään, niin sillä on kuitenkin vaikutuksensa. En tiedä millä tavalla se vaikuttaa miehiin, mutta tiedän millä tavalla se vaikuttaa tyttöihin. Kun joutuu lapsesta asti näkemään ympärillään alastomia tai puolialastomia vietteleviä naisia, niistä väkisinkin muodostuu jonkinlainen yliminä itselle, vaikka sitä ei oikein hyväksyisikään. Sitä vertaa itseään niihin ja on tyytymätön itseensä, vaikkei siihen olisi mitään erityistä syytä. Ei muuta syytä kuin se ettei ole saman näköinen kuin nuo ihannekuvat. Me täällä kauhistelemme joissakin islamilaisissa maissa harjoitettavaa tyttöjen ympärileikkausta, mutta elämä näiden alastomien kaupallisten naisten varjossa on   myös yhdenlaista väkivaltaa ja ahdistaa ainakin tyttöjä ja naisia. Se saattaa johtaa toimintaan joka on jopa fyysisesti yhtä tuskallista kuin ympärileikkaus. Kauneusleikkauksethan eivät ole mitään aivan kivuttomia ja vaarattomia toimenpiteitä. Ketään ei tietenkään pakoteta kauneusleikkauksiin, mutta entä jos kokee ettei kertakaikkiaan ole rakkauden arvoinen ilman pystyjä isoja tissejä ja unelmanohutta vyötäröä? Yhteisöllä on monia tapoja painostaa jäsentään. Ainoa painostustapa ei ole fyysinen pakottaminen, joskin se on tietenkin tehokkain ja sitä on kaikkein vaikein vastustaa.

Näreen kirjassa oli muitakin kiinnostavia pohdintoja liittyen julkisuuden keskeiseen rooliin nykymaailmassa. Kannattaa lukea.