Minä en muuten ole ollenkaan ymmärtänyt puhetta blogien totuudellisuudesta joka siellä ja täällä lainehtii. Oma jakoni on varsin yksinkertainen. Blogi joko kiinnostaa minua, tai ei kiinnosta. Sen totuusarvo ei tunnu kovin tärkeältä.

Yritin miettiä, että millä perusteella jokin blogi kiinnostaa. Huomasin, että minulle on oikeastaan sama onko blogi totta vai tarua mikäli se kertoo asioista jotka minusta henkilökohtaisesti tuntuvat tärkeiltä, tai ongelmallisilta tai muuten vain hauskoilta juuri nyt. On plussaa jos minua kiinnostavista asioista kerrotaan ymmärrettävällä tavalla. Tosin lueskelen kyllä myös blogeja joita en oikein ymmärrä, esimerkiksi monet runoblogit ovat sellaisia. Mielestäni aina ei tarvitsekaan ymmärtää, runoista voi nauttia, vaikka ei tajuaisi niistä tuon taivaallista. En minä modernia tanssiakaan ymmärrä, mutta hauska sitä on katsella, mikäli tanssijat osaavat asiansa.

Tykkään lukea kirjallisia blogeja muutenkin, ammattiin liittyvät asiat kiinnostavat, mutta koska olen tällainen kukkahattutäti (niin, kiitoksia Moilaselle tästä hiukan kyseenalaisesta kunniasta. Kunpa osaisin liittää kukkahattukuvan blogiini. Ja joku voisi ensi vuoden Kuukkelikisaan ehdottaa kukkahattutätiblogien kategoriaa) kaipaan lukulistalleni myös henkilökohtaisempaa tilitystä ja tiukasti kirjallisuuteen keskittyvät blogithan tarjoavat aika niukasti tätä henkilökohtaista ainesta. Siksi on mukava kun on sellaisia persoonallisia kirjoittajia jotka kykenevät liittämään henkilökohtaisiin tilityksiinsä kaunokirjallisuutta ja filosofiaa.

Saara vihjaisee että jotkut omalla nimellään kirjoittavat esittävät itsestään kaunistellun kuvan blogeissaan ja jättää viisaasti vihjauksen leijumaan ilmaan. Tällöin kukaan ei voi olla aivan varma, että onko saanut osuman, vai ei ja on pakko tutkailla sisimpäänsä. Omasta mielestäni en kaunistele elämääni, mutta tietysti joudun välillä hiukan sensuroimaan itseäni, koska läheiseni eivät halua että kerron heidän asioistaan koko tuntemattomalle Internetille. Läheisessä suhteessa kun elää, on yllättävän paljon asioita jotka eivät kosketa pelkästään minua henkilökohtaisesti, vaan myös meitä.

Mutta tuosta totuudellisuudesta vielä, että en minä oikeastaan usko, että sellaista mestaria onkaan, joka pystyisi kirjoittaessa kätkemään itsensä. Ihminen tunkee aina tekstistä lihana ulos, kätkeytyisipä hän millaisten pseudonyymien ja virtuaalipelien taakse tahansa. Joten minulle kaikki blogit ovat tasapuolisesti totta, jopa Posket lommolla ja Salarakas. Ne kuvastavat kirjoittajansa maailmaa jollakin tavalla, mutta pidättäydyn pitkälle menevistä analyyseistä. Minä vain nautin lukemisesta, tai sitten en nauti ja jätän lukematta. Lukijana olen itsekäs ja ailahteleva. Harhailen pitkin Blogistaniaa ja etsin tekstejä jotka osuvat minuun tavalla tai toisella, ilahduttavat, raivostuttavat, liikuttavat, pistävät ajattelemaan. Kaikenlaiseen tarpeeseen löytyy näköjään luettavaa. 

 

Lisäys: Huomasin kirjoitettuani tämän, että Anita Konkka kirjoitti oikeastaan aika samalla tavalla blogien totuudellisuudesta. Mutta en nyt viitsi kuitenkaan sen vuoksi vetää tätä tunnin työtä vessasta alas. Niin, tunti tähän päreeseen meni, uskokaa tai älkää. Ei kovin kustannustehokasta touhua. Ei ihme että olen niin köyhä.

 

Toinen lisäys. Äidillä on blogi.