Tiina kirjoitti tuon itsetunto osa 2 päreen kommenteissa vavahduttavasti siitä, miten hän haluaa olla hyödytön ja arvokas. Jotenkin vallankumouksellinen ajatus, minusta. Tuli heti mieleen, että arvottomimmaksi olen itseni kokenut hetkinä, jolloin olen tarjonnut tekstiä kustantajalle. Silloin jos koska minulla ei nimittäin ole  minkäänlaista itseisarvoa. Kustantajaa ei kiinnosta, vaikka olisin kuinka ihana ihminen. Heidän kiinnostuksensa minua kohtaan perustuu siihen voiko käsikirjoituksestani syntyä myyntikelpoinen kirja. Se on kolea tunne silloinkin kun vastaus on myönteinen. Olen tietenkin iloinen myönteisestä vastausta. Olen tehnyt työtä ja se kelpaa kustantajalle. (Sen jälkeen pitää tietenkin odottaa vielä lukijoiden tuomiota.) En tietenkään tosissani voi odottaa, että kustantajan pitäisi kaiken kukkuraksi vielä rakastaakin minua. Mutta sen tajuaminen, että kirjoittajana minulla on heille pelkästään välinearvoa aiheuttaa kylmän tuulahduksen jossain niillä main missä kuvittelen sydämen sijaitsevan.