Crossover on kai nyt jonkinlainen trendi kirjallisuudessa. Crossover
viittaa siis siihen ilmiöön, että samoja kirjoja yhtäkkiä lukevat sekä
aikuiset, että lapset/nuoret. Ilmiö sinänsä ei tietenkään ole uusi.
Pikku Prinssi on esimerkiksi lastenkirja joka on puhutellut erityisesti
aikuisia. Toisaalta taas Waltaria tuli luettua puberteetti-ikäisenä,
niin ja tietenkin Hesseä. Demian! Ah! Kauheaa, että nykynuoret eivät
ymmärrä Hessen päälle, minusta hän kuvasi rrriipaisevasti yksilöksi
kehittymisen ja omilla aivoilla ajattelemisen tuskaa. Toisaalta nyt
myös kirjoitetaan kirjoja, joista ei heti voikaan suoralta kädeltä
sanoa, että kumpia ne ovat. Minullekin tuli kustantajan näytekirjana
Susanna Clarken tiiliskivi joka kuulemma kuljettaa lukijansa keskelle
seikkailun, taikuuden ja fantasian juhlaa. En ole vielä lukenut, mutta
ajattelin kyllä ainakin yrittää. Ja mietin tässä nyt vain, että
mistähän se kertoo, kun aikuisiinkin vetoaa taas seikkailu ja
kaikenlainen outous. Siksi kai aikuiset Harri Pottereitakin lukevat.
keskiviikko, 7. syyskuu 2005