Isä jäi lapsena auton alle. Siihen loppui koulumenestys. Hän meni vapaaehtoisena armeijaan ja sitä päätä sotaan lääkintämieheksi. Etsiskeli ruumiita lumihangesta ja jakeli sotilaille kuppapiikkejä. Lotat kävivät hermoille, samoin päälliköiden yön yli kestävät kemut, muuten ei ollut oloissa valittamista. Hän nukkui metsässä ja ryssät yllättivät. Kuvitteli kuolevansa, mutta ryssät halusivatkin antautua. Tämä oli ainoa asia jonka hän halusi sotareissusta kertoa. Kuinka niille sotilaille sitten kävi, sitä hän ei myöntänyt tietävänsä. Kun sota loppui isä ryhtyi puutarhuriksi. Oli hänellä tietysti leipätyökin, mutta puutarhan hoito oli tärkeintä. Jouluisin hän seisoi Pelastusarmeijan patavahtina, vaikka olisi ollut millainen pakkanen. Ja minua otti aivoon, koska siitäkin sai aina kavereilta kuulla. Minä en koskaan käsittänyt mitä isä sai siitä Pelastusarmeijasta. Jotain sotaa hän varmaan kävi koko elämänsä. Minä aina joskus mietin niitä venäläisiä sotilaita.