Ben Furman haastatteli viime torstaina ohjelmassaan Saara Beckmania,
joka veljensä Leevin kanssa oli ollut lapsisaarnaajana
"kartanolaisuudeksi" kutsutussa uskonnollisessa liikkeessä.
Kartanolaisuuden yksi pesäpaikka oli aikoinaan Huittinen,
satakuntalainen pikkukaupunki johon minulla on henkilökohtainen suhde,
kuten on tullut jo täällä aikaisemmin esille.
Minua
tämä kartanolaisuus kiinnostaa, vaikka liike onkin jo suurimmaksi
osaksi mennyt manan majoille perustajansa Alma Kartanon perässä ja
varmaan hyvä niin. Kysymyksessähän oli hyvin pienen piirin hurahdus.
Alma Kartano keksi ystävättärensä Tilda Reunasen kanssa, että heillä
oli aivan erityislaatuinen viesti ihmiskunnalle. Maailmanlopun nähtiin
saapuvan v. 1942. Lahkossa suhtauduttiin erittäin kielteisesti
seksuaalisuuteen, mikä synnytti erilaisia kulttimenoja. Lahkon jäsen
jolla oli havaittu seksuaalista kiinnostusta johonkin suuntaan, saattoi
päätyä makaamaan alastoman Alma Kartanon alle tuntikausiksi.
Rangaistuksella oli nimikin: Jumalan kivi. Alma pisti kannattajansa
laskemaan paljaalla takamuksella raakalautaa pitkin ja kenen
takamukseen tarttui eniten tikkuja, oli syntisin. Almasta on mainittu,
että hän oli 150 cm pitkä ja painoi 150 kiloa. Hänellä oli tapana
pyytää saunassa jotain nuorta tyttöä vihtomaan häntä jalkoväliin, koska
Almalla oli sokeritauti ja jalkoväliin vihtomalla sokeritauti lähtisi.
Minä en ole sitten itse keksinyt näitä juttuja, vaan ihmiset ovat
kertoneet minulle näitä ja epäilen että ne ovat kaiken kukkuraksi vielä
tosiakin.
Mutta siis Alma kartanosta. Kenelläkään tunnu
olevan hänestä mitään hyvää sanottavaa. Ei ollut Saara Beckmanillakaan,
mikä ei ole yllätys. Olen aikoinaan lukenut Beckmanin kirjan, jossa hän
kertoo millaista oli joutua lapsisaarnaajaksi. Veljensä Leevin kanssa
he kiersivät ympäri maata, saarnasivat ja hämmästyttivät ihmisiä.
Karmea lapsuus ilman muuta.
Nyt kartanolaisuudesta on
ilmeisesti tekeillä elokuvakin, josta Furmanin showssa nähtiin pätkiä.
Minä olen sivunnut liikkeen jälkimaininkeja kirjassani Usko, toivo ja
kuolema, mutta tosiaankin vain sivunnut, eikä kirjan henkilöillä ole
vastineita todellisessa elämässä. Mutta huomaan, ettei Alma vain jätä
minua rauhaan. Pari vuotta sitten kirjoitin omaksi huvikseni
monologinkin jossa yritin eläytyä Almaksi.
Miksi minua
tällainen hirviö kiinnostaa? No yksinkertaisesti siksi, etten millään
voi uskoa, että yhtä pitkä kuin paksukin nainen, joka on pelkästään
hullu sadisti, pystyisi hurahduttamaan toistasataa vakaata
satakuntalaista maajussia mukaan lahkoonsa. Hän on epäilemättä ollut
hullu sadisti, mutta sen lisäksi hänen on täytynyt olla myös jotain
muuta. Miten hänen karismansa on ilmennyt, sen minä haluaisin
tietää. Mutta sitähän kukaan ei minulle kerro. Kaikki haluavat vain
kertoa miten kamala hirviö hän on ollut.
Mutta Stalin ja
Hitlerkin olisivat olleet varsin harmittomia tapauksia, mikäli he
olisivat olleet niin naurettavia hirviöitä kuin millaisina heidät
nykyään aina esitetään. Mikään dokumentti ei tunnu pääsevän tuon
hirviöpinnan alle. Kaikilla on liian kiire ryhtyä kauhistelemaan heitä.
Mutta hirviöiden hirviömäisyyshän on hyvin paljon juuri siinä, että he
ovat myös lumoavia. He vetoavat ihmisiin, saavat kannattajia. Hirviö,
joka on pelkkä hirviö, on naurettava, koska ei hän voi saada suurta
kannattajajoukkoa. Vain lumoava hirviö on todella vaarallinen.
Tietysti Alma Kartano kiinnostaa myös siksi, että hän on
megalomaniassaan niin epänaisellinen. Naisethan ovat vaatimattomia
olentoja, jotka hoivaavat vajaavaltaisia kansalaisia, eivätkä suinkaan
julista olevansa Jumalan sijaisia maan päällä.
lauantai, 3. syyskuu 2005