tiistai, 13. syyskuu 2005
Omaelämäkerrallista
Ensimmäisen kerran synnyin kaupunginsairaalassa kun lääkäri kiskoi
minut ulos äitini vatsanahkaan vedetystä viillosta. Toisen kerran
synnyin Kokemäenjoen rannassa kun isäni kiskoi minut päivänvaloon
mattolaiturin alta. Olin lähtenyt omia aikojani jokirantaan
kalastelemaan ulpukoita. Tipahdin saviselta penkalta ja virta painoi
minut laiturin alle. Siitä muistan omat kalvakat sormeni haromassa
mattolaiturin näljäistä pohjaa ja auringon viisteiset valosiivut
paskanruskeassa jokivedessä. Sen sijaan en muista veden kylmyyttä enkä
pelkoa. Olen jälkeenpäin ajatellut, miten helppo kuolema se olisi
ollut. Ja sitäkin olen miettinyt, millaisen elämän vanhempani olisivat
eläneet, jos olisin jäänyt sinne laiturin alle ja minut olisi naarattu
esiin vasta myöhemmin. Mutta minä olin silloin pienenä aikamoinen rieho
ja esiliinannauhat olivat auki. Isä näki sattumalta miten nauha
pullahti laiturin alta kuin ongenkoho. Hän tarttui siihen ja minä
seurasin perässä. Olimme varmaan kummatkin yhtä yllättyneitä sillä
hetkellä.