Minä olen taas ajatellut ruutanoita. Ruutana on minusta hieno kala. Se pysyy hengissä lähes hapettomassakin vedessä. Matalissa lammissa, jotka jäätyvät talvella pohjaan asti, se kaivautuu mutaan ja tuottaa itse happea sen verran kuin tarvitsee. Ja prosessin seurauksena syntyy alkoholia. Kirjailijan on minusta hyvä olla vähän ruutanoiden sukua, koska aina ei kirjojen vastaanotto ole niin ylenpalttinen kuin voisi toivoa. Kirjaa ei välttämättä arvostella missään eikä tekijää kutsuta seminaareihin esiintymään. Teos pölyttyy kirjaston hyllyssä ja kirjakaupan näytevarastossa. Se ei voi unohtua, koska sitä ei ole ollut koskaan olemassakaan. Mutta kirjailija on olemassa. Ja hänen tehtävänsä on kirjoittaa. Kun happea ei ole, sitä pitää tuottaa itse, jotta työ voisi jatkua.