Olin teatterissa. Kysymyksessä oli Turun ylioppilasteatterin produktio Raparperisyrämein. Pitää tunnustaa, että olen laiska ja käyn harvoin teatterissa. Ja ylioppilasteatteriin en ole astunut jalallanikaan sen jälkeen kun tein epätoivoisen yrityksen muuttua  nuoreksi teatteridiivaksi joskus hämärän kahdeksankymmentäluvun alussa. Minulla on kuuluva ääni, osaan laulaa ja tanssia ja ilmaista itseäni, siis näyttelemään. Se oli yksi elämäni traagisimpia erehdyksiä, mutta Raparperisyrämestä mieleen jäänein sanoin: Se mikä ei tapa, traumatisoi. Niin että jo lämpiössä alkoi ahdistaa.

Huomioni kiinnittyi koko näytelmän ajan  vääriin asioihin. Vertailin näytelmän näyttelijöitä muistojeni ylioppilasteatterilaisiin. Nämä näyttivät niin kilteiltä. Vaikea uskoa, että kukaan heistä olisi lavan ulkopuolella sellainen kusipää kuin muistojeni ylioppilasteatterilaiset. Nämä olivat maanläheisen oloisia nuoria ihmisiä, jotka paneutuivat tekstiin energisesti, tosin kohkasivat hiukan liikaa ja mietin paljonkos näytelmästä saisi irti ihminen joka ei tunne Laaksosen tekstejä. Mutta antaumuksellisia he olivat ja tietysti päätähden oli pakko saada riisua itsensä lopuksi alasti ja tämä ei ollut mikään Karita Mattilamainen vilahdus.

Olen kyllä huomannut, että nykyään on vaikea tehdä näytelmää, missä joku ei jossain vaiheessa riisuutuisi alasti, mutta olen onnistunut toistaiseksi välttämään tämän kohokohdan. Nytkään en osannut etukäteen edes pelätä, koska minulle ei ole koskaan tullut Heli Laaksosen runoista alastomuus mieleen, vaikka yhdessä runossa mainitaankin miten mummun takapuolessa saunareissun jälkeen luki "Porin valu". Alastomuus on tietenkin luonnollista. Ja minä kyllä suon näyttelijöille sen ilon, että kekkuloivat lavalla alastomina koska uskon sen olevan valtavan vapauttavaa. Mutta voisiko käsiohjelmaan tai johonkin pistää varoituksen, että näytelmässä näytellään alastomina, niin ihminen voisi henkisesti varautua?

En kyllä ihan tarkkaan tiedä miksi minusta oli niin kiusallista katsoa lavalla alastomana pyörivää tytöntylleröä. Hänhän oli kaikin puolin ihan soma. Tuttavat puolustivat alastonkohtausta sillä, että tunnelma oli jo valmiiksi tihentynyt eikä alastomuus nostanut traagisen kohtauksen keskellä seksuaalisia mielleyhtymiä. Minä taas koin, ettei alastomuus tuonut katsojan kannalta traagiseen kohtaukseen mitään lisäarvoa, kyllä päähenkilön ahdistus tuli varsin selväksi ilman riisuutumistakin.

Mutta siis miksi näytelmissä pitää nykyään aina juosta alastomana? Enkä minä tällä nyt tarkoita sitä, etteivätkö vaikka kaikki saisi juosta alastomana ja minun puolestani teatteriyleisökin saisi halutessaan riisuutua alasti. Minua vain ihmetyttää tämä trendi. Samalla tavalla minua on ihmetyttänyt se HS:n Kuukausiliitteen juttusarja, missä joku kuuluisa ihminen esittelee alastonta ruumistaan. Siis minä en vaan ymmärrä tätä viestiä, että mitä sillä halutaan sanoa. Olen ihminen niin kuin tekin? Vaateiden alla me kaikki olemme alasti?