Olin teatterissa. Kysymyksessä oli Turun ylioppilasteatterin produktio Raparperisyrämein.
Pitää tunnustaa, että olen laiska ja käyn harvoin teatterissa. Ja
ylioppilasteatteriin en ole astunut jalallanikaan sen jälkeen kun tein
epätoivoisen yrityksen muuttua nuoreksi teatteridiivaksi joskus
hämärän kahdeksankymmentäluvun alussa. Minulla on kuuluva ääni, osaan
laulaa ja tanssia ja ilmaista itseäni, siis näyttelemään. Se oli yksi
elämäni traagisimpia erehdyksiä, mutta Raparperisyrämestä mieleen
jäänein sanoin: Se mikä ei tapa, traumatisoi. Niin että jo lämpiössä
alkoi ahdistaa.
Huomioni kiinnittyi koko näytelmän
ajan vääriin asioihin. Vertailin näytelmän näyttelijöitä
muistojeni ylioppilasteatterilaisiin. Nämä näyttivät niin kilteiltä.
Vaikea uskoa, että kukaan heistä olisi lavan ulkopuolella sellainen
kusipää kuin muistojeni ylioppilasteatterilaiset. Nämä olivat
maanläheisen oloisia nuoria ihmisiä, jotka paneutuivat tekstiin
energisesti, tosin kohkasivat hiukan liikaa ja mietin paljonkos
näytelmästä saisi irti ihminen joka ei tunne Laaksosen tekstejä. Mutta
antaumuksellisia he olivat ja tietysti päätähden oli pakko saada riisua
itsensä lopuksi alasti ja tämä ei ollut mikään Karita Mattilamainen
vilahdus.
Olen kyllä huomannut, että nykyään on vaikea
tehdä näytelmää, missä joku ei jossain vaiheessa riisuutuisi alasti,
mutta olen onnistunut toistaiseksi välttämään tämän kohokohdan. Nytkään
en osannut etukäteen edes pelätä, koska minulle ei ole koskaan tullut
Heli Laaksosen runoista alastomuus mieleen, vaikka yhdessä runossa
mainitaankin miten mummun takapuolessa saunareissun jälkeen luki "Porin
valu". Alastomuus on tietenkin luonnollista. Ja minä kyllä suon
näyttelijöille sen ilon, että kekkuloivat lavalla alastomina koska
uskon sen olevan valtavan vapauttavaa. Mutta voisiko käsiohjelmaan tai
johonkin pistää varoituksen, että näytelmässä näytellään alastomina,
niin ihminen voisi henkisesti varautua?
En kyllä ihan
tarkkaan tiedä miksi minusta oli niin kiusallista katsoa lavalla
alastomana pyörivää tytöntylleröä. Hänhän oli kaikin puolin ihan soma.
Tuttavat puolustivat alastonkohtausta sillä, että tunnelma oli jo
valmiiksi tihentynyt eikä alastomuus nostanut traagisen kohtauksen
keskellä seksuaalisia mielleyhtymiä. Minä taas koin, ettei alastomuus
tuonut katsojan kannalta traagiseen kohtaukseen mitään lisäarvoa, kyllä
päähenkilön ahdistus tuli varsin selväksi ilman riisuutumistakin.
Mutta siis miksi näytelmissä pitää nykyään aina juosta alastomana? Enkä
minä tällä nyt tarkoita sitä, etteivätkö vaikka kaikki saisi juosta
alastomana ja minun puolestani teatteriyleisökin saisi halutessaan
riisuutua alasti. Minua vain ihmetyttää tämä trendi. Samalla tavalla
minua on ihmetyttänyt se HS:n Kuukausiliitteen juttusarja, missä joku
kuuluisa ihminen esittelee alastonta ruumistaan. Siis minä en vaan
ymmärrä tätä viestiä, että mitä sillä halutaan sanoa. Olen ihminen niin
kuin tekin? Vaateiden alla me kaikki olemme alasti?
sunnuntai, 16. lokakuu 2005