Naisten hyvänolon ilta oli mielenkiintoinen, vaikka tänään olo onkin
ollut hiukan hutera. Eli kävi juuri niin kuten pelkäsin ja kippasin
vuoroin siideriä, vuoroin viiniä hiukan turhan innokkaasti pysyäkseni
reippaassa ja myötämielisessä vireessä istuessani katselemassa kuinka
eronneille rouville rakennettiin silmiä. Siis meikkaaja tosiaan puhui
silmien rakentamisesta. Opin kaikenlaista hyödyllistä, kuten että on
erilaisia voiteita joilla voi täyttää silmänympärysrypyt ja vasta
sitten tuputetaan puuteria. Ja miten ehdottoman välttämätöntä on
laittaa kulmakarvansa, koska sillä tavalla kasvot kohoavat ja ilme
kirkastuu. Ja lopusta pitää oikein laitettu luomiväri huolen.
Huomasin edustavani porukassa järkyttävää vähemmistöä, eli minulla oli
mies. Ja siitähän tietysti kaikki johtui. Minun ei tarvitse meikata,
eikä hoitaa jalkojani, eikä juosta kapakoissa, koska minulla on mies.
On varmaan ilkeämielistä panettelua väittää että he olisivat katselleet
minua hiukan hämmästellen, että miksi tuolla ihmisellä yleensä on vielä
mies. Mikä miestä vaivaa? Miksi se ei ole vielä paennut? Kaiken järjen
mukaan sen olisi kyllä jo pitänyt. Niinpä. Mutta minähän olen täällä
blogissa puhunut paljon siitä, millainen suuri merkitys tarinoilla on
ihmiselle. Robert Strernberg sanoo, että rakkauskin on tarina ja
rakastumme ihmisiin jotka sopivat hyvin omaan tarinaamme. Meillä on
valmiina paikka johon haluamme sijoittaa rakastettumme ja jos
rakastettu solahtaa tähän paikkaan kivuttomasti, niin miksipä sitten
hankkia itselleen mieliharmia ryhtymällä haahuilemaan sinne tänne.
Mutta aina ei ole helppo löytää ihmistä joka sopisi omaan tarinaan ja
jonka tarinaan haluaisi itse sopia. Luulen, että prosessi on
enimmäkseen alitajuinen ja ehkä feromoneillakin on osuutensa asiaan.
Järkeä ei mielestäni kannata käyttää silloin kun on tosimielessä
liikkeellä, mutta tiedän ettei tämä näkemykseni saavuta laajaa
kannatusta.
Mutta naisten hyvänolon illasta vielä, että
mielenkiintoisinta oli kun me kaikki paikalle saapuneet kerroimme
kuinka olimme oppineet tuntemaan illan emännän. Yksi oli tutustunut
häneen melontareissulla, toinen lapinmatkalla, kolmas pienen
maaseutupaikkakunnan huoltoasemalla. Jotkut ihmiset ovat sosiaalisia ja
keräävät ihmisiä ympärilleen minne menevätkin. Minä tutustuin illan
emäntään muistaakseni vuonna kahdeksankymmentäyksi kun hän tuli
opiskelijaravintolassa luokseni ja kysyi lähtisinkö hänen ja Sirpan
kanssa tanssimaan. Punk oli hiukan aikaisemmin tehnyt maihinnousun ja
pogoaminen oli se juttu. Minua ei ollut koskaan aikaisemmin kukaan
nainen hakenut tanssimaan joten suostuin oikopäätä ja ystävystyimme
saman tien.
Muistelimme myös blogitoveri Panua
joka on yhteisen tuttumme pikkuveli ja jonka kerran
kahdeksankymmentäluvun villeinä alkuvuosina tapasimmekin jossain
tilaisuudessa. Niin, nyt ymmärrän jo paljon enemmän.
sunnuntai, 23. lokakuu 2005