12975.jpg

Olen miettinyt taiteilija Emil Danielssonin elämäntyötä viime päivinä. Kuvassa olevan kivilinnan hän rakennutti ateljeekseen 1900-luvun alussa. Se sijaitsee Pirunvuorella, ylhäällä vuoren laella ja on nyt Vammalan kaupungin omistuksessa. Lapsena minulla oli tapana soutaa järven yli ja kiivetä vuorelle, koska siellä oli kiinnostavia luolia ja onkaloita ja tietysti tuo kivilinnakin oli kiinnostava. Käärmeitä kannatti hiukan varoa. Puhuttiin, että taiteilijan rouva juotti kyykäärmeille kupista maitoa joten ne voivat siellä paksusti.

Emil oli ilmeisesti aina pienessä rahapulassa ja isoisäni osteli häneltä pinon tauluja. Erityisesti pidän Toivolan Taavetista tehdystä taulusta. Emil oli eräänä päivänä kuullut kivilinnan lähettyviltä valtavaa kuorsausta ja mennyt katsomaan mikä siellä mekkaloi. No Toivolan Taavettihan se oli nukahtanut pusikkoon. Emil herätti miehen ja pyysi malliksi. Sen jälkeen hän maalasi Taavetista montakin muotokuvaa ja puhuttiin että Taavetin vaimo ei ollut antanut miehelleen minkäänlaista arvoa, mutta kun tämä kelpasi taiteilijan malliksi, hän alkoi kunnioittaa miestään. Eipä kerro mitään kovin kaunista Taavetin vaimosta se. Minun mielestäni.

No Emil ajautui rahapulassaan tekemään muotokuvia. Hän oli siinä hommassa kai aika hyväkin. Isoäidistänikin hän maalasi muotokuvan. Ja ilmeisesti puolet sen ajan tamperelaisista ovat maalauttaneet muotokuvansa Danielssonilla. Talvet hän maalasi Tampereella ja myöhemmin Helsingissä muotokuvia, kesät hän maalasi Pirunvuoren maisemia ja paikallisia ihmisiä. Ja sitten häntä kohtasi uskomaton onni.

Karkkuun rakennettiin uusi kirkko ja häntä pyydettiin tekemään sen maalaukset. Työ oli Emilille unelmien täyttymys. Hän paneutui työhönsä huolellisesti ja maalasi kirkkosalia kiertävän freskon jonka osat esittivät ihmisen elämää: lapsuutta, nuoruutta, miehuutta (niin ei siis tosiaankaan naiseutta) ja vanhuutta. Alttarin vastaisen lehterin sivustalle Emil maalasi Paimenen ja lampaat.

Sitten kävi niin että kirkkokansa ei hyväksynytkään maalauksia. Niistä syntyi melkoinen jupina. Ja sallimus oli jupisevan kirkkokansan puolella. Lämmönvaihtelut ja kosteus alkoivat rapauttaa freskoja samalla tavalla kuin oli käynyt Juseliuksen mausoleumissa Porissa. Lopulta maalaustöihin hankitut urakkamiehet harjasivat teräsharjalla loputkin maalaukset pois.

Emilin taideteoksista ei jäänyt edes kunnollisia valokuvia. Hän itse piti Karkun kirkon freskoja päätyönään elämänsä loppuun asti.