Ihmiselle luonteenomainen "lattean tyytyväisyyden tila" oli ehkä päällimmäinen asia mikä jäi mieleen Markku Ojasen kirjasta Onnen etsijät. Lattea tyytyväisyys on minusta hauska ja kuvaava termi, vaikka heti ensikuulemalta se voi tuntua lievältä vähättelyltäkin, varsinkin kun sitä kuitenkin tulee haaveilleeksi kaikesta ihmeellisestä onnesta mitä elämä voisi tuoda tullessaan. Minulle esimerkiksi kelpaisi jokin rahakas kirjallisuuspalkinto mainiosti. Mutta vaikka palkintoja ei heru, olen silti lattean tyytyväinen kun saan kyyhöttää täällä suhteellisen mukavassa työnurkassani, ryystää kahvia ja horista omiani nettiin, varsinkin jos saan välillä varsinaisia töitänikin tehdyksi.

Toinen asia mikä kirjasta jäi mieleen oli Ojasen lämpimän myönteinen suhtautuminen itsepetokseen, jota hän käsittääkseni pitää lähes välttämättömyytenä jotta ihminen voisi elää tässä latteassa tyytyväisyyden tilassaan eikä tekisi ahdistuksissaan harakiria. Olemme ilmeisesti taitavia selittämään asioita itsellemme parhain päin ja erityisen taitavia olemme vertaillessamme itseämme muihin. Osaamme hankalasta altavastaajan asemastammekin vertailla itseämme loistaviin menestyjiin sillä tavalla, että vertailu suojaa persoonaamme ja näyttäydymme ainakin omissa silmissämme jotenkin positiivisempina pakkauksina kuin varsinaiset menestyjät. Joskus nämä minää suojaavat keinot kuitenkin saattavat alkaa falskata, ihminen joutuu kohtaamaan hiukan liikaa realismia ja sukeltaa lattean tyytyväisyyden tilastaan kohti masennuksen syövereitä.

Mutta merkillistä on, että ihminen voi joutua kokemaan vakaviakin menetyksiä elämässään ilman että tämä lattea perustyytyväisyys paljonkaan horjuu. Esimerkiksi sairastuminen tuottaa kyllä mielialan laskua ja pessimismiä, mutta yllättävän nopeasti mieliala kuitenkin jälleen kohenee ja saavuttaa normaalilukemat. Ainoastaan sitten jos vaikeuksia kasaantuu, niin kuin niitä tietysti usein kasaantuu, niiden negatiivinen vaikutus mielialaan on dramaattisempi ja pysyvämpi.

Ojasen kirja on sympaattinen, koska hän on toisaalta tiedemies ja psykologi joka lähestyy kohdettaan, siis ihmisen onnellisuutta, erilaisin psykologisen tutkimuksen menetelmin. Ranneke piippaa ja koehenkilö merkkaa kuponkiin kuinka onnelliseksi hän tuntee itsensä sillä hetkellä. Kuulostaa pöljältä, kieltämättä. Toisaalta hän on vakaumuksellinen kristitty joka hiukan anteeksipyydellen ja varovasti pohdiskelee löydöksiään myös raamatullisessa valossa. Hän ei tahtoisi pohdiskeluillaan loukata ihmisiä jotka kokevat uskonnollisuuden vieraaksi tai jopa vastenmieliseksi elämänalueeksi, mutta toisaalta monen ihmisen onni liittyy pyhyyden kokemukseen, joten sen sulkeminen ulkopuolelle vääristäisi kokonaisuutta.

Ojasen kirja liittyy positiivisen psykologian traditioon. Kysymys ei ole vaikeiden asioiden kaunistelusta, vaan elämää kannattavien asioiden esiin tuomisesta.

Lisäys: Huomasin, että Parnasson blogi oli päivittinyt. Kävin lukemassa ja ennen kuin tajusinkaan olin klikannut itseni tilaussivulle ja tilannut itselleni Parnasson. En olisi ikimaailmassa uskonut sortuvani moiseen. En käsitä itseäni.