15002.jpg

Jos olisin kuukausi olisin ehdottomasti huhtikuu. Se aika vuodesta jolloin kylmä hiekka lentää kadulla,  imeytyy ihohuokosiin ja kertyy keuhkorakkuloihin. Huhtikuu on kuukausista julmin ja ihanin. Sen tuulet soittavat minua kuin ruokopilliä. Silloin pimeyskin on läpikuultavaa ja yöt lepattavat kuin silkkiliinalle laveerattu asuuri, eivätkä kätke mitään, eivät ajatuksia, eivät haaveita, eivät pelkoja. Ja lumen alta paljastuneet ruohot haisevat koirien oksennukselta ja toiveikkaat puut ojentelevat viluisia oksiaan kohti aurinkoa joka on polttavan kirkas ja pieni valtavan valkohohtoisen taivaan keskellä. Päivisin ihmiset kertyvät seinänvierustoille ja paljastavat valkoiset naamansa auringon siunattavaksi kuin ihmeellisen, tarkoin varjellun salaisuuden ja kertovat toisilleen kuinka ihanalta tuntuu kun saa valoa. Ja ensimmäiset pelottomat muuttolinnut lentävät kirkuen siipi jokivettä viistäen ja se kaikki on edessä, siis kesä. Kesä. Nyt kun marraskuu lähestyy ja öiden väliin mahtuu vain pieniä rakosia joissa väkisinkin painuu ihminen kumaraan ja tuntee päässään jo valonpuutteen aiheuttaman pumpulisen huminan, järkyttää lukea, että joku olisi marraskuu, mikäli voisi valita. Marraskuu? Ei ikinä. Marraskuu on kuin kapalo. Se kietoo meidät pimeisiin vällyihinsä ja tekee liikkumisen lähes mahdottomaksi. Marraskuu on kuin ylisuojeleva äiti. Vie voimat.

****