sunnuntai, 2. lokakuu 2005
Uuden elämäkertaryhmän aloittaessa tuli taas Kielipoliisi mieleen.
Ryhmiini etsiytyy aina kielipoliisien säikyttelemää aikuisväestöä.
Ihmiset eivät kielioppivirheiden pelossa kehtaa kirjoittaa edes
kirjeitä toisilleen. Minun tehtäväni on yrittää saada heitä uskomaan,
että sisältöä kannattaa miettiä ensiksi. Kun tekstissä on sisältöä,
kielioppivirheet voidaan korjata, mutta täydellinenkään oikeakielisyys
ei tuo tekstiin sisältöä. Nuoruudessani opettajilla oli tapana paitsi
nujertaa kirjoittajan itseluottamus, myös tuottaa hupia
luokkatovereille. Kielipoliisikin viihdytti yleisöään arvostelemalla
muita ja ilmeisesti hän koki myös onnistuneensa siinä. Ikävä kyllä olen
huomannut, että ilkeyksistä ottavat opikseen ensimmäisinä ihmiset
joiden ei tarvitsisi. Ja opiksi ottaminen tarkoittaa, että he muuttuvat
entistä varovaisemmiksi itsensä ilmaisemisessa. Ne kovakorvaiset joita
vähän sietäisikin ravistella, porskuttavat menemään niin kuin ennenkin.