Kuljin kadulla pikkutytön ohi. Tyttö oli ehkä parivuotias ja piteli kiinni lastenrattaista joissa istui häntä pienempi lapsi. Äiti seisoi vieressä ja kaivoi kassiaan. Vilkaisin tyttöä ja hän huomasi katseeni. Tyttö oli sievän näköinen, pyöreät kasvot, punaiset posket, suuret ymmyrkäiset siniharmaat silmät. Katsoin häntä ystävällisesti, mutta tyttö ei ollut aivan samalla aaltopituudella. Hänen ilmeensä muuttui ensin pelokkaaksi, sitten syyttäväksi. Katsekontaktimme kesti joitakin sekunteja, sen verran kuin minulta vei aikaa kävellä heidän ohitseen. Vilkaisin taakseni ja huomasin myös lapsen kääntyneen katsomaan taakseen ja edelleenkin hänen suuret siniharmaat silmänsä hehkuivat synkeää kauhunsekaista epäluuloa. Minulle jäi outo olo tuosta kohtaamisesta. Mietin mahdoinko minä nyt painua painajaismaisena ilmestyksenä tuon pienen ihmisen mieleen. Entäpä jos hän vielä aikuisenakin muistaa minut ja terapiaan joutuessaan kertoo varhaislapsuuden kauhukokemuksesta jolle hän ei ole pystynyt löytämään selitystä, mutta jotain kauheaa tapahtui ja se hirveä paha eukko oli syyllinen.