Kun olin lapsi, äiti leipoi aina joulupiparit itsenäisyypäivänä ja se olikin päivän ainoa hauska tapahtuma. Muuten päivä oli käsittämättömän alakuloinen. Tosin sunnuntaitkin tuntuivat lapsena ja vielä nuoruudessakin aina ankeilta, etenkin sunnuntai-iltapäivät. Pahinta oli siihen aikaan kun televisiosta tuli Toivotaan, toivotaan. Piparkakut leivottiin iltapäivällä ja illalla ikkunoille pistettiin kynttilät, eikä sähkövaloja saanut pitää. Kynttilänvalo olisi tietenkin voinut periaatteessa olla tunnelmallista, mutta lapsen elämässä kaksi tuntia on aika pitkä aika, varsinkin kun kavereita ei saanut kutsua kylään eikä saanut riehua ja miten sitä nyt yksin sitten olisi riehunutkaan. Meillä eivät kyllä lapset saaneet koskaan riehua jos vanhemmat olivat kotona. Isä oli ollut sodassa, eikä kestänyt meteliä. Siinä vaiheessa kun minä olin lapsi, sodasta oli kulunut jo melkein parikymmentä vuotta, mutta isä kantoi varmasti sotaa mukana elämänsä loppuun asti. Onneksi kummatkin vanhemmat tekivät pitkää työpäivää joten riehumiset hoidettiin aina sillä välin kun vanhemmat olivat töissä.

Siihen aikaan maailmassa televisiosta ei tullut itsenäisyyspäivisin mitään katsottavaa, ei kyllä nykyäänkään mutta nyt on tämä netti. Sen muistan että sitä kättelyä näytettiin tunnista toiseen ja toista niin umpitylsää ohjelmanumeroa lapsen oli vaikea keksiä. En pysty vieläkään katselemaan telkkarista miten juhlakansa kekkaloi linnassa, koska pukuloisto tuo heti mieleen lapsuuden itsenäisyypäivien loputtoman alakuloisuuden, jota sotilasparaatit ja juhlapuheet vain voimistivat.

Sinänsä kiinnostavaa, että nyt pystyin jo kohtaamaan menneisyyteni yhden ison demonin ja vierailemaan kammottavan opinahjoni Porin tyttölyseon 125-vuotisjuhlassa, mutta linnan juhlia en pysty vieläkään seuraamaan. Suomen kieli on minulle tärkeä, samoin tämä etninen identiteettini. Olen tämän karun, pohjoisen maan asukki ja epäystävällinen ilmasto on muokannut minua niin kuin kaikkia muitakin tänne joutuneita. Olen kiitollinen siitä, että hyvinvointivaltio on taannut minulle kaikenlaisia mahdollisuuksia opiskella ja toteuttaa itseäni muutenkin, mutta valtiollinen itsenäisyys ei minua paljon liikuta. Etenkään nyt kun sitä ei edes enää ole.