Luin vekkulin kirjan. Parempaa laatusanaa en nyt tähän hätään keksi. Kysymyksessä on tietenkin JP Koskisen Viisi todistajaa, joka aiheensa puolesta tuntui kalutulta, vaikka no, siis mikäpä ei tuntuisi kun kaikki tarinat on jo aika monta kertaa veivattu läpi, joten tuon olisi voinut jättää sanomatta. Ja pitää kyllä myöntää, että lisäselvitystä noihin maailmanhistoriallisiin tapahtumiin kaipaa, koska Uuden testamentin jutut ovat vähintäänkin epämääräisiä. Ihan totta. Olen nyt lukenut evankeliumeja läpi ja monta kertaa on käynyt mielessä että nämä kirjoittajat olisivat tarvinneet pätevää kirjoittajaohjaajaa. Olisin voinut antaa muutaman hyvän vinkin jos olisin ollut silloin paikalla, mutta olisivatkohan he kuunnelleet minua?

Mutta ei minun pitänyt siitä puhua, vaan tästä JPK:n kirjasta joka ei kyllä sekään mitään varsinaisesti selvennä. Shown varastavat nämä tyypit jotka pyörivät Jeesuksen ympärillä, kuka mistäkin syystä ja päähenkilö jää yhtä arvoitukselliseksi kuin ennenkin. JPK luo Jeesuksestaan hiukan yksinkertaisen ja loputtoman kärsivällisen ja lempeän hahmon jossa ei ole kertakaikkiaan minkäänlaista vihaa eikä kiivautta, vaan pelkkää rakkautta kärsivää ihmiskuntaa kohtaan. Kuuluisan kiukunpuuskan temppelissa rahanvaihtajien pöytien kaatamisineen  hän selittää valheeksi jota vastustajat levittivät pilatakseen Jeesuksen maineen. Mutta sehän ei sitten onnistunut ja maine kasvoi entisestään.

JPK:kin viittaa lyhyesti Jeesuksen mahdollisesti tuntemaan syyllisyyteen siitä, että hänen vuokseen kaikki poikalapset tapettiin, mutta hän itse säästyi koska Joosef sai ilmoituksen paeta perheensä kanssa Egyptiin. Tämän syyllisyysteeman ympärillehän Saramago rakensi oman komean ja surullisen eepoksensa Jeesuksen Kristuksen evankeliumi. Viidessä todistajassa ei tähän tematiikkaan kuitenkaan enempää syvennytä, vaan annetaan kunnia erilaisten henkisesti enemmän tai vähemmän alamittaisten todistajien moniääniselle ja sangen inhimilliselle kakofonialle.