Onkohan Narnia nyt nouseva trendi joka haastaa Potterit? Demin kirjallisuuspalstalla vähän joka toinen demittäjä tuntuu saaneen joululahjaksi Narnian tarinat. Ensimmäinen reaktio tällaiseen buumiin on lievä masennus. Miten markkinointi voi olla niin tehokasta että kaikille sopivan ikäisille pistetään pakettiin Narniaa? No muutama vuosi tässä onkin jauhettu pelkkää Potteria ja TSH:ta. Siis vaikka tässä ei nyt mitenkään haluaisi äityä erityisesti kritisoimaan markkinataloutta ja muuta sellaista, niin mikä ihmeen voima se on, että kirjamyynnin täytyy keskittyä näin voimakkaasti. Onko se ihan välttämätöntä? Mutta tietysti asialla on toinenkin puolensa, joka tuli esiin tuon edellisen postauksen muumikeskustelussa. Muumeista tuli supersuosittuja kun niistä tehtiin televisiosarja. Aikaisemmin muumit olivat  aika pienen porukan ilo ja puhuttelivat ehkä enemmän aikuisia kuin lapsia. Muumi-animaatioiden kautta muumikirjat ovat saaneet lisää lukijoita ja ehkä sitä kautta murusia on tipahtanut myös muillekin kirjailijoille, toisin sanoen heidänkin marginaaliset opuksensa ovat saattaneet löytää lukijoita. Voisi siis toiveikkaasti ajatella, että tällaiset markkinointikoneistojen riemujuhlateokset toimivat ikään kuin sisäänheittäjinä kirjallisuuden maailmaan. En tiedä toimiiko se niin. Toivottavasti. Joten minun pitäisi ehkä olla vain ihan tyytyväinen kun näen Narniaa esittelevien myyntipöytien takana jossain perähyllyn tomuisessa nurkassa oman kirjani kainosti odottamassa lukijaa.

Vielä Velhosta ja leijonasta: Eilinen elokuva jätti oikeastaan aika ikävän olon koko täksi päiväksi. Kristittyjen pääsiäistarinassa on tietenkin aina korostettu uhrin viattomuutta, mutta ehkä ihminen ei voi koskaan tuntua yhtä viattomalta kuin eläin, siksi leijonan kiduttaminen ja murhaaminen tuntui uskomattoman raskaalta katsoa. Jotenkin tämä kristinuskon perustarina kolahti minuun nyt aika voimakkaasti. Että uskonnon ytimessa on näin barbaarinen tarina.  Masentaa.