Olisittepa kuulkaa olleet eilen illalla varttia vailla kymmenen Turussa
Mikaelinkirkon edessä niin olisitte nähneet senkin ihmeen, että kansa
jonottaa kirkkoon. Meillä oli ollut hilpeä glögijuhla siinä naapurissa
ja hieno suunnitelma oli ollut, että ilta huipentuisi kauniimpien
joululaulujen laulamiseen. Aloimme hankkiutua matkaan ihan hyvissä
ajoin, vaikka porukassa olikin kiihkeä epäilijä joka ilmoitti että
turha lähteä kirkkoon niin aikaisin. Vanhukset ovat menneet nukkumaan
ja nuorisolla on muutakin tekemistä kuin laulaa joululauluja kirkossa.
Minä olin aikaisemmin illalla miettinyt tykönäni että viitsinkö lähteä
kirkkoon lainkaan, en nimittäin muista montakaan joululaulua josta
pitäisin. Maa on niin kaunis, on kyllä hieno. On niitä muitakin, mutta
kaikki nämä Sylvian joululaulut Ja maas on hanget ja En etsii valtaa
loistoa ovat minusta jossain määrin ankeita, niin kuin on tietysti tämä
koko kulttuurimme, niin että turha joululaulujenkaan ankeutta on sen
kummemmin tässä päivitellä. Ajattelin sitten kumminkin että mikä on
vaihtoehto joululauluillalle. No sehän on tietenkin maata sohvalla ja
tuijottaa televisiota ja välillä pörrätä netissä, mitä taas viime
päivinä ei ole jaksanut tehdä koska tämä kaamos käy
voimille ja ainoa mikä oikeasti kiinnostaa on suklaa ja muut herkut.
Joten hankkiuduin siinä sitten muiden mukana kohti kirkkoa.
Mutta jo kaukaa näimme että kadunvarsi oli täynnä autoja ja ihmiset
vaelsivat kohti kirkkoa valtaisana joululaulujennälkäisenä laumana.
Kirkon piha oli täynnä väkeä. Jono oli kymmeniä metrejä pitkä ja siinä
oli viittä, kuutta ihmistä rinnan ja koko ajan kaikista ilmansuunnista
kapusi kohden kirkkoa lisää toiveikasta väkeä. Ja sitten kirkon ovea
raotettiin hiukan ja joku huusi jotain, mutta me jotka olimme takana
emme kuulleet mitään. Vähitellen levisi taaksepäin tieto että kirkko on
täynnä. Siis käsitättekö tätä. Kirkko oli täynnä. Mutta kukaan ei
halunnut lähteä kotiin vaan kaikki jäivät odottamaan siinä toivossa
että tapahtuisi jokin tilaihme ja meillä olisikin sijaa kirkossa.
Odottelimme siinä kymmenisen minuuttia ja koko ajan sinne saapui lisää
väkeä. Oven raosta huudettiin taas jotain ja sillon muutamat jo
uskoivat ja lähtivät pois. Mekin annoimme periksi ja menimme
naapuriin juomaan punaviiniä ja puhumaan presidentinvaaleista ja
temperamenttityypeistä ja mistähän sitä nyt vielä puhuttiinkin. Minä
olin ihan oikeasti hiukan pettynyt siksi etten ollut päässyt laulamaan
niitä joululauluja. Mutta lohduttauduin sillä että tämän aamun
jumalanpalveluksessa olisi jälleen sanankuulijalle yllin kyllin tilaa.
sunnuntai, 18. joulukuu 2005