Olen viime viikkojen aikana lukenut romanttista kirjallisuutta
selvittääkseni millaista ihmis- ja maailmankuvaa niissä oikeastaan
tarjotaan. Olen lukiessani pohtinut voisiko romanttisella
viihdekirjallisuudella olla lukijoilleen voimaannuttava funktio. Mehän
olemme kai perinteisesti ajatelleet jotenkin niin, että viihteen
lukeminen on eskapismia, se on pakoa todellisesta elämästä
vaaleanpunaisiin unelmiin, joihin ihminen voi eksyä loppuiäkseen ja
sotkea asiansa perinpohjaisesti, kuten kävi kaikkien romanttisista
lukemistoista kiinnostuneiden esiäidille Madame Bovarylle. Mutta siis
onko tämä pakoa todellisuudesta väittämä oikeastaan mikään ainoa
totuus? Voisiko yksi motiivi viihdekirjallisuuden lukemiselle
olla halu saada niistä voimaa ja vahvistaa uskoa siihen, että elämässä
asiat aina kuitenkin järjestyvät ja aivan tavallinenkin nainen voi
saada osakseen kohtuullista menestystä ja mukavan miehen uskollisen
rakkauden.
Olen jonkun verran tehnyt vertailua kotimaisen ja ulkomaisen
viihdekirjallisuuden välillä ja pienen otokseni perusteella tulee
sellainen mielikuva että kotimainen romanttinen viihde on hyvin
maanläheistä ja kotikutoista kansainvälisiin bestsellereihin
verrattuna. Amerikkalaiset ja englantilaiset tarinat liikkuvat varsin
ylellisissä lavastuksissa eikä rahasta juuri ole puutetta. Kotimaisissa
kirjoissa ollaan jotenkin maanläheisempiä, vaikka esim. Tuija Lehtisen
Mariassa on päähenkilönä varakkaan ja hiukan omituisen perheen
toimittajatytär. Lehtisesta on taidettu mainita että hän on
modernisoinut naisten romanttista viihdettä ja Mariassa modernisointi
taitaa tarkoittaa sitä että rakkauden ja työn asettuessa vastakkain
nainen valitsee verta vuotavin sydämin työn ja siirtää rakkauden
odottamaan. Enni Mustosen kirjassa Brysselinkaaliakin joutuvat nainen
ja työ vastakkain, mutta Mustosen sankaritar valitsee empimättä
rakkauden.
Mustosen (Seitsemäs aalto) ja Johanna Marttilan (Hannin majatalo)
kirjoille näyttäisi olevan yhteistä naisen siirtyminen kaupungista
maaseudulle missä ihmisten suhteita sävyttää aito lämpö ja kiinnostus,
joskin toisaalta myös toisen asioihin puuttuminen. Maaseutu toimii
vastapoolina kiireiselle kaupungille, minkä jokainen maaseudulla asunut
kyllä tietää taruksi. Väitän ettei sellaista maaseutua kuin noissa
kirjoissa kuvataan, enää ole. Se jäi jonnekin kolmekymmentäluvulle jos
oli totta silloinkaan. Mutta tällähän ei ole merkitystäkään, että onko
sitä oikeasti vai ei. Olennaista on, että se on meidän
mielikuvituksessamme jonkinlaisena onnellisten maana jossa kaikki asiat
ihmeellisesti järjestyvät.
Se mikä näissä kaikissa kotimaisissa kirjoissa pistää silmään on
naisten itsestäänselvä ja tuskaton työteliäisyys. Nämä naiset nauttivat
siivoamisesta, pyykinpesusta, vieraiden ihmisten lasten ja kissojen ja
koirien hoivaamisesta. Heillä on kyllä muutakin elämää kuin siivoaminen
tai hoivaaminen, he saattavat tehdä väitöskirjaa tai käännöstöitä,
mutta kaikenlainen naisellinen puuhastelu on heille itsestäänselvästi
miellyttävää. Erityisesti Johanna Marttilan kirjoissa kuvataan
huolellisesti päähenkilön siivousurakoiden tyyntä etenemistä ja välillä
tietysti kahvitellaan ystävällismielisten ja hiukan uteliaiden
naapurien kanssa. He ovat mielenterveydeltään horjumattomia,
syntymäonnellisia ihmisiä joilla on ns. arvot kohdallaan.
perjantai, 16. joulukuu 2005