Minua kiinnostaa tapa jolla Ojanen tekee vasemman käden rukkasesta oikean käden rukkasen. Rukkanen vain käännetään nurin ja yhtäkkiä vasen onkin oikea. Ojanen tarkastelee itsestäänselvyyksiä toisesta näkökulmasta ja yhtäkkiä asiat näyttäytyvät erilaisina. (Olenkin ymmärtänyt filosofian velvollisuudeksi  purkaa itsestäänselvyyksinä pitämiämme hokemia, avata purkamisen kautta uusia kurkistusluukkuja todellisuuteen joka ympärillämme on.) Pahuus ei enää näytäkään vallitsevalta olotilalta. Ehkä huomaamme  pahuuden juuri siksi, että meillä on sisäsyntyinen taju siitä miten asioiden pitäisi olla.Me uskomme  että ihmisten pitäisi kohdella toisiaan hyvin (myös itseään). Ja kun näin ei tapahdu,  järkytymme kohtaamastamme pahuudesta. Mutta jos meillä ei olisi tätä tajua hyvyydestä, jos meillä ei olisi sisäistä mittapuuta siitä mitä on hyvä, ei pahuus meitä järkyttäisi. Pahuushan on luonnollista, olisihan siihen jo pitänyt tottua.