sunnuntai, 15. tammikuu 2006
Eero Ojasen Hyvyyden maailma.
Minua kiinnostaa tapa jolla Ojanen tekee vasemman käden
rukkasesta oikean käden rukkasen. Rukkanen vain käännetään nurin ja
yhtäkkiä vasen onkin oikea. Ojanen tarkastelee itsestäänselvyyksiä
toisesta näkökulmasta ja yhtäkkiä asiat näyttäytyvät erilaisina.
(Olenkin ymmärtänyt filosofian velvollisuudeksi purkaa
itsestäänselvyyksinä pitämiämme hokemia, avata purkamisen kautta uusia
kurkistusluukkuja todellisuuteen joka ympärillämme on.) Pahuus ei enää
näytäkään vallitsevalta olotilalta. Ehkä huomaamme pahuuden juuri
siksi, että meillä on sisäsyntyinen taju siitä miten asioiden pitäisi
olla.Me uskomme että ihmisten pitäisi kohdella toisiaan hyvin
(myös itseään). Ja kun näin ei tapahdu, järkytymme kohtaamastamme
pahuudesta. Mutta jos meillä ei olisi tätä tajua hyvyydestä, jos meillä
ei olisi sisäistä mittapuuta siitä mitä on hyvä, ei pahuus meitä
järkyttäisi. Pahuushan on luonnollista, olisihan siihen jo pitänyt
tottua.