Olen miettinyt itsekuria. Että mitä se oikein tarkoittaa? Onko se vain
sana, joka on keksitty, jotta voitaisiin kiusata ja nöyryyttää ihmisiä,
jotka eivät syystä tai toisesta osaa tai halua käyttäytyä niin kuin
heidän pitäisi.
Jos ajattelen tätä työtäni, niin voisin lyödä rintoihini ja julistaa
että minulla on hyvä itsekuri. Viime vuoden aikana olen tuottanut
n. 700 liuskaa kioskikirjallisuutta, yhden nuortenkirjan joka tullee
ulos syksyllä, kaksi näytelmää jotka eivät ole vielä päätyneet
minnekään esitettäväksi ja kaksi muuta käsikirjoitusta jotka ovat
edelleen kesken. Sen lisäksi olen kirjoittanut tätä blogia. Olenko minä
siis ollut ahkera? Mutta mitäpä muutakaan minä tekisin? Voisin tietysti
mennä pubiin ryystämään olutta. Kiiltomadossa minua kehotettiinkin
tekemään niin sen sijaan että tuhoan metsiä, maailmamme keuhkoja omalla
kirjallisella saasteellani. Joskus minä kävelen lähipubin ohi ja
katselen kun kulahtaneet ihmiset pörisevät siellä keskenään. Nuorempana
tuli kyllä istuttua kapakoissa paljonkin, mutta se oli silloin. Minun
ei tarvitse harjoittaa minkäänlaista itsekuria kävelläkseni kapakan
ohi, mutta ihminen, jolle kaljoittelu on intohimo, voi ajatella, että
minulla on rautainen itsekuri kun pystyn vastustamaan kiusausta. Kaljan
ryystäminen ei kuitenkaan ole minulle suuri houkutus joten sen
välttäminenkään ei vaadi itsekuria.
Liikunta sen sijaan on
asia, jossa minua voi syyllistää itsekurin vähäisyydestä. Jos on kylmää
ja pimeää ja liukasta, en tahdo mennä ulos kuntoilemaan. En yleensäkään
saa nautintoa kuntoilusta. Kaikki hauskat ja kannustavat ryhmäkuntoilut
ovat aina olleet täyttä helvettiä. Minun psyykenrakenteeni on
sellainen, etten osaa sulautua ryhmään enkä hyötyä sen tuesta. Olen
epäluuloinen ja alemmuudentuntoinen ja välillä pidän muita ryhmäläisiä
idiootteina. Inhottava tyyppi. Mutta voin kyllä sinänsä nauttia
liikkumisesta. Maan kääntämisestä, polttopuiden tekemisestä,
soutamisesta ja huopaamisesta muutenkin kuin kuvaannollisessa
merkityksessä. Liikkuvaisemmat tuttavani sanovat, että minulta puuttuu
itsekuri. He ovat ylpeitä ja onnellisia koska tässä kohden heillä on
olevinaan itsekuria ja niinpä he sitten ovatkin hoikkia ja
hyväkuntoisia. Minunkin täytyisi ottaa itseäni niskasta kiinni niin
sitten minustakin tulisi hoikka ja hyväkuntoinen. Mutta he eivät tule
ajatelleeksi, että he saattavat saada lenkkeilystä irti enemmän kuin
minä. Ihmiset eivät ole identtisiä siinä kuinka paljon he nauttivat
asioista. Ne jotka saavat lenkkeilystä suurta iloa eivät ehkä
tarvitse niin suurta itsekuriakaan lähteäkseen liikkeelle.
Sama ruuan suhteen. Kaikki eivät koe yhtä suurta hurmaa ruokapatojen
äärellä. Siksi ruuasta pidättäytyminenkin vaatii yhdeltä enemmän
itsekuria kuin toiselta. Minun on erittäin helppo istua koko hemmetin
päivä koneen ääressä ja takoa uutta kässäriä. Mutta vaikea olla
syömättä ja vaikea ajaa itseäni tuonne kylmyyteen urheilemaan. Jaa,
että mikä oli pointti? No ehkä se, että joissakin asioissa minulla on
valtavasti itsekuria ja joissakin asioissa ei lainkaan. Tai sitten
itsekuri on ihan typerä sana.
tiistai, 24. tammikuu 2006