Sain Ruulta vinkin, että tänään kannattaisi mennä Mikaelinkirkkoon kuuntelemaan kuoromusiikkia. Queensland Youth Choir poikkesi Euroopan-kiertueellaan Turussa. No minähän menin koska asun kirkon vieressä ja olen muutenkin kiintynyt kyseiseen rakennukseen ja etsin alituisesti tekosyitä piipahtaa sinne ihailemaan koristemaalauksia. Johtuukohan Keltikangas-Järvisen Temperamentti kirjan lukemisesta, että tarkastelen nyt kaikkia asioita tästä temperamenttivinkkelistä. Huomasin että suomalaiset kuorot olivat temperamentiltaan aivan erilaiset kuin australialainen kuoro. Ero näkyi tietysti jo pukeutumisessa, koska suomalaisilla oli tummat, peittävät kaavut ja australialaisilla oli kirkkaanpunaiset teepaidat. Kuorojen koossa ei ollut suurta eroa, mutta australialaisista lähti noin tuplasti sen verran ääntä mitä suomalaisista. Harmi ettei ollut desibelimittaria.

Ohjelma oli sellainen, että ensin esiintyi  Chorus Iuvenalis, suomalainen nuorisokuoro. Sitten australiainen QYC, minkä jälkeen oli vuorossa Kamarikuoro Camis, myös suomalainen, sitten taas australiaiset ja lopussa kaikki kuorot esiintyivät yhdessä. Seurasin omia reaktioitani konsertin aikana. Oli kuoroissa kyllä tasoerokin, australialaisten hyväksi, mutta vielä enemmän minuun vaikutti laulajien olemus ja heistä välittyvä ilo. Kun australialaiset lauloivat, minun teki mieli pompata pystyyn, taputtaa käsiäni ja liikkua musiikin mukana. Kun suomalaiset lauloivat, ei ollut mitään vaikeuksia istua tiukasti penkissä. Tietenkin ohjelmistokin vaikutti. QYC esitti mm. pari gospelia, ja minulla ilmeisesti on jokin sellainen uskontogeeni että olen hulluna mukaansatempaavasti esitettyyn gospeliin. Suomalaisten ohjelmisto oli sanoisinko artistisempaa, ehkä hiukan liian vaativaa kuorojen tasoon nähden, mutta tämä on täysin amatöörimäinen arvio. Älkää hirttäkö minua siksi että sanon mielipiteeni, vaikka en asiantuntija olekaan. Mutta pelkästään ohjelmistosta ei voinut olla kysymys koska australialaiskuoro esitti myös kappaleen On suuri sun rantas autius, joka on oikein tyypillinen suomalaiskansallinen valitus. Mutta QYC:n esittämänä melodia soi riipaisevan kauniina ja rantojen autiudessa saattoi nähdä jotain lohdullista, vaikka normaalisti koen kyseisen laulun erittäin masentavana.

Ohjelmistosta sanoisin, että eniten minua viehättivät australialaiset kansansävelmät Kungala ja Banana, sekä tietysti nuo jo mainitsemani gospelit. Pidin myös Sandra Millikenin Misa piccolasta. Kuorojen yhdessä esittämä Jaakko Mäntyjärven Ave Maria oli sekin kokemus. Siinä kuorot muodostivat ketjun kirkon ympäri joten ääniä kuului joka puolella. Merkillinen fiilis. 

***
Pakko vielä huomauttaa tuosta temperamenttiasiasta, että KJ:n kirjan mukaan pohjoisessa on suhteellisesti enemmän ujoja ja vetäytyviä temperamenttityyppejä, mitä on selitetty vähäisellä auringonvalolla. Täällä äidit joutuvat väkisinkin osan raskausajasta elämään kaamoksessa. En osaa arvioida onko perää, mutta metka tieto, mielestäni.