Tui laajensi musiikkiaihetta ja ryhtyi omassa blogissaan muistelemaan merkityksellisiä naisääniä. Vaikka musiikki on minulle tärkeää, huomaan että ajoittain välttelen musiikin kuuntelemista. Kun olen väsynyt ja masentunut, voisi ajatella että juuri silloin kannattaisi pistää levy soimaan, mutta minulla käy niin että juuri silloin ympäröin itseni hiljaisuudella. Vasta elämänvoiman lisääntyessä herää jälleen mielenkiinto musiikkiin. Olen ajatellut, että kannattaisi ehkä tietoisemmin herätellä itseään silloin kun siipi on maassa. Mutta alakuloon kai kuuluu saamattomuus, sitä mönkii iltapäivissään kuin täi tervassa ja ehkä jopa kiintyy alakuloonsa, koska se on lapsuudesta asti tuttu olotila.

Mutta naislaulajista ensimmäisenä tulee mieleen Márta Sebestyén, unkarilainen laulajatar joka bongattiin Englantilaiseen potilaaseenkin, Lullaby For Katherine. Hänellä on ihmeellisen kuulas, taipuisa ja sävykäs ääni. Ääniä kuvaillessa sitä muuten tuntee itsensä sangen avuttomaksi kirjoittajana. En ihmettele, että kirjoittajakurssilaiseni aina protestoivat kun pistän heidät tekemään aistiharjoituksia. 

Sitten koska olen maailmanmusiikin ja erityisesti arabimusiikin suuri ystävä, pitää tässä mainita Natacha Atlas joka yhdistää itäistä ja läntistä perinnettä. Jos uskoisin jälleensyntymään kuvittelisin luultavasti eläneeni aikaisemmin jossain arabimaassa, koska sen kulttuuripiirin surumielisyys vaikuttaa minuun niin voimakkaasti. Atlasin ääni ilmaisee kaipausta ja odotusta. Kumpikin ovat olleet elämässäni tärkeitä tunteita ja olotiloja. Erityisesti kaipaus on kiinnostava tunne, koska se voi kohdistua sekä menneeseen, että tulevaan. Toisin kuin toivo, joka kohdistuu aina eteenpäin. 

Sitten haluan mainita ihanan gospel-laulajattaren Mahalia Jacksonin, selkäranka sulaa kun hän laulaa Trouble of the world ja Marian Andersonin My Lord, What a Morning pehmentää polvet.

Aloin miettiä näitä kotimaisia populaarimusiikin ihmeitä, eikö heidän joukostaan löydy naisääniä jotka olisivat vaikuttaneet minuun. Esimerkiksi Katri-Helenan viehätysvoimaa en ole koskaan ymmärtänyt. Mutta Heinäsirkan laulua kuulee ihan liian harvoin, hänellä on minusta sävykäs ääni. Samoin Anna Eriksonin äänessä on sielua ja häntä kyllä kuuleekin aina kun pistää radion päälle. Eriksonin laulut vain eivät niin kauheasti kosketa. Anneli Saariston äänestä olen pitänyt. Olen ollut hänen konsertissaankin. Hän esiintyi pelkän pianon säestyksellä Huittisten lukion juhlasalissa piti yleisöä tiukasti otteessaan, hieno artisti. Ja vaikka inhoan Veikko Lavin lauluja noin ylipäätään, niin Evakon laulu Saariston esittämänä avaa kyynelvirrat taatusti.

Ja sitten on vielä yksi. Agnes-pikkuinen joka tipahti Idos-kisoista siksi ettei ollutkaan täydellinen äiti pienelle Puolaan jääneelle pojalleen. Hän on lumoava esiintyjä. Toivon että joku levymoguli on ponganut hänet ja eräänä päivänä kesken arkisen kauppareissuni Agnes saa yllättää minut ja täyttää elämäni merkityksellä sen hetken kuin yksi laulu kestää.