Kiiltomadossa on noussut keskustelua samasta Niin & Näin lehden pääkirjoituksesta jonka pistin jo aikoja sitten halki, poikki ja pinoon täällä. Teen Räsäset ja siirrän tänne viimeisen kommenttini, koska tämä blogi toimii myös muistikirjana itselleni.

Usein keskusteltaessa kirjallisuuslehtien ja päivälehtien kulttuurisivujen linjauksista (kuten mikä kirja pitää arvostella, mikä jättää arvostelematta) näkökulma on kirjassa ja kirjailijassa. Kirjallisuuslehden tehtävä on nostaa esiin kirjoja ja kirjailijoita jotka muuten jäisivät tuntemattomaksi. Lehti voi tarjota hiukan julkisuutta ja julkisuus pitää antaa kirjailijalle joka sen laadukkuutensa vuoksi ansaitsee ja joka ei todennäköisesti sitä muilla keinoin saa. Tämä on ihan hyvä periaate, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Tällaisia lehtiä saa minun puolestani olla ja seurailen niitä itsekin. Lukijana vain kaipaisin rinnalle kirjallisuuslehteä, jonka näkökulma olisi toinen. Joka ei ajattelisi itseään kirjallisuuden myynninedistäjänä, vaan pyrkisi herättämään keskustelua yhteiskunnasta, sen arvoista, päämääristä, siitä mihin uskotaan. Tästä näkökulmasta 7 päivää lehtikin on  kiinnostava ja tutkimisen arvoinen. Kuinka moni on syvällisesti perehtynyt esim. kyseiseen julkaisuun? Sitä on helppo halveksua ja kauhistella. Minäkin pöyristyn joka kerta kun selaan sen läpi bussimatkalla. Mutta se on äärettömän suosittu. Miksi? Haluaisin syvällisemmän selityksen kuin että ihmiset nyt vain ovat niin hemmetin tyhmiä.

***

Ja sitten meemi lyhyesti. Tui haastoi minut miettimään lempielokuviani. Kirjaan tähän nyt joitakin aivan sattumanvaraisessa järjestyksessä ja yritän samalla luonnehtia, miksi ne ovat merkinneet minulle niin paljon.

1. Magnolia
- Se kertoo itsensä hyväksymisen vaikeudesta ja välttämättömyydestä
niin että ihoni nousee kananlihalle.
2. Maurice
-Tämäkin oikeastaan kertoo itsensä hyväksymisen välttämättömyydestä.
3. Seksiä, valheita, videonauhaa
-Tämän olen nähnyt vain kerran, sattumalta. James Spader on unohtumaton. Mistähän elokuva sitten kertoi? Ehkä surusta.
4. Fargo
-Ihanan valoisa rikoselokuva jossa tapahtuu uskomattomia hirveyksiä. Sopii oikeastaan katsottavaksi sen jälkeen kun on lukenut Eero Ojasen Hyvyyden maailman.
5. Veden poika, tunisialainen elokuva joka kertoo riipaisevasti pikkupojan varttumisesta siihen ikään, että hänet sysätään naisten helmoista pois miesten kylmään maailmaan.
6. Palatsin hiljaisuus, tunisialainen elokuva naisen asemasta arabimaassa.
7. Siipirikot, vanhaa kunnon neuvostoliittolaista tuotantoa, humaani, pakahduttava kertomus sotaorvoista.
8. Jäähyväiset Matjoralle, myös neuvostoliittolainen. Riipaiseva kertomus kylästä joka jää tekojärven alle.
9. Bambi. Ei voi mitään, se vain on niin ihana.
10. Äideistä parhain. Kertomus anteeksiantamisen välttämättömyydestä.