Jostain syystä minulla on pienestä pitäen ollut sellainen tunne, että minulla on Tehtävä. Muistan opiskeluaikana tunnustaneeni tämän tuntemuksen ystävälle, joka sanoi heti, että ihmiset joilla on Tehtävä, toteuttavat sitä tehtäväänsä, eivätkä juokse kapakoissa miesten perässä. Hän toisin sanoen ei uskonut, että minulla olisi Tehtävä. Loukkaannuin toki hiukan enkä sen koommin puhunut tehtävästäni. Olen yrittänyt ymmärtää mistä tunne tehtävästä voi tulla. Muistan miten istuin vanhassa Venäjältä peräisin olevassa pinnatuolissa ja tajusin nämä kaksi asiaa: että minä olen kuolevainen ja että minulla on tehtävä. Oletan olleeni noin viisivuotias silloin. Samoihin aikoihin pelkäsin että vatsassani kasvaisi matoja. Isoäiti sanoi nimittäin, että jos kaivaa nenäänsä ja syö mitä sieltä löytyy, saa matoja vatsaansa. 

Vuosien myötä tunne Suuresta Tehtävästä on haalistunut. On alkanut vakavasti näyttää siltä ettei tällainen hattarapää saa elämässään mitään ihmeellistä aikaiseksi, kunhan nyt jotenkin selviytyy päivästä toiseen. On kuitenkin jotain mikä etäisesti on alkanut muistuttaa tehtävää, nimittäin naisviihteen puolustaminen jolle ei näy loppua. Esiintymiseni Parnassossa on huomattu (muutenkin kuin yllättävinä sähköpostiviesteinä sieltä sun täältä) ja minua on pyytetty Kritiikin päiville puhumaan kirjallisuuskritiikin sokeista pisteistä. Minulle esitetty kysymys kuuluu: Miksi miesten suosimat viihteenlajit on yksi kerrallaan legitimoitu, mutta naisviihteelle ei ole käynyt samoin?  

Jos jokin on varmaa niin se, ettei tämä ole sellainen tehtävä josta lapsena/nuorena haaveilin. Kuten mieheni sanoi luettuaan Parnasson juttuni: Et erityisesti välitä romanttisesta viihteestä, kirjat joita kirjoitat, eivät ole erityisen romanttisia, kuitenkin puolustat intohimoisesti romanttista viihdettä. Eikö tässä ole jokin ristiriita? Kyllä minä itsekin koen että siinä on ristiriita. Mutta en minä niinkään puolusta romanttista viihdettä, vaan puolustan niiden naisten oikeutta, joita tällainen kirjallisuus kiinnostaa, lukea kirjoja ilman nolatuksi tulemista ja heidän oikeuttaan saada näistä kirjoista informaatiota samojen kanavien kautta jotka palvelevat muitakin kirjallisuudesta kiinnostuneita ihmisiä. 

Kritiikin päivien organisaattori pyytää minulta tiivistelmää siitä mitä aion sanoa, joten kirjoitan tästä aiheesta blogissani lähipäivinä. Pyydän jo etukäteen anteeksi jokaiselta jota aihe tympii. Ei ehkä kannata tulla katsomaan mikäli huomaa blogin päivittyneen. Kritiikin päivä on 1.4, niin tosiaan aprillipäivä. Pitäisikö vielä kumminkin varmistaa, että se palkkiolupaus pitää kutinsa? Ja että minua ihan oikeasti pyydettiin puhumaan tästä asiasta. Entä jos kysymyksessä onkin hauska pila?