Jostain syystä minulla on pienestä pitäen ollut sellainen tunne, että minulla on Tehtävä. Muistan opiskeluaikana tunnustaneeni tämän tuntemuksen ystävälle, joka sanoi heti, että ihmiset joilla on Tehtävä, toteuttavat sitä tehtäväänsä, eivätkä juokse kapakoissa miesten perässä. Hän toisin sanoen ei uskonut, että minulla olisi Tehtävä.
Loukkaannuin toki hiukan enkä sen koommin puhunut tehtävästäni. Olen
yrittänyt ymmärtää mistä tunne tehtävästä voi tulla. Muistan miten
istuin vanhassa Venäjältä peräisin olevassa pinnatuolissa ja tajusin
nämä kaksi asiaa: että minä olen kuolevainen ja että minulla on
tehtävä. Oletan olleeni noin viisivuotias silloin. Samoihin aikoihin
pelkäsin että vatsassani kasvaisi matoja. Isoäiti sanoi nimittäin, että
jos kaivaa nenäänsä ja syö mitä sieltä löytyy, saa matoja
vatsaansa.
Vuosien myötä tunne Suuresta Tehtävästä on haalistunut. On alkanut
vakavasti näyttää siltä ettei tällainen hattarapää saa elämässään
mitään ihmeellistä aikaiseksi, kunhan nyt jotenkin selviytyy päivästä
toiseen. On kuitenkin jotain mikä etäisesti on alkanut muistuttaa
tehtävää, nimittäin naisviihteen puolustaminen jolle ei näy loppua.
Esiintymiseni Parnassossa on huomattu (muutenkin kuin yllättävinä
sähköpostiviesteinä sieltä sun täältä) ja minua on pyytetty Kritiikin
päiville puhumaan kirjallisuuskritiikin sokeista pisteistä. Minulle
esitetty kysymys kuuluu: Miksi miesten suosimat viihteenlajit on yksi kerrallaan legitimoitu, mutta naisviihteelle ei ole käynyt samoin?
Jos jokin on varmaa niin se, ettei tämä ole sellainen tehtävä josta
lapsena/nuorena haaveilin. Kuten mieheni sanoi luettuaan Parnasson
juttuni: Et erityisesti välitä
romanttisesta viihteestä, kirjat joita kirjoitat, eivät ole erityisen
romanttisia, kuitenkin puolustat intohimoisesti romanttista viihdettä.
Eikö tässä ole jokin ristiriita? Kyllä minä itsekin koen että
siinä on ristiriita. Mutta en minä niinkään puolusta romanttista
viihdettä, vaan puolustan niiden naisten oikeutta, joita tällainen
kirjallisuus kiinnostaa, lukea kirjoja ilman nolatuksi tulemista ja
heidän oikeuttaan saada näistä kirjoista informaatiota samojen kanavien
kautta jotka palvelevat muitakin kirjallisuudesta kiinnostuneita
ihmisiä.
Kritiikin päivien organisaattori pyytää
minulta tiivistelmää siitä mitä aion sanoa, joten kirjoitan tästä
aiheesta blogissani lähipäivinä. Pyydän jo etukäteen anteeksi
jokaiselta jota aihe tympii. Ei ehkä kannata tulla katsomaan mikäli
huomaa blogin päivittyneen. Kritiikin päivä on 1.4, niin tosiaan
aprillipäivä. Pitäisikö vielä kumminkin varmistaa, että se
palkkiolupaus pitää kutinsa? Ja että minua ihan oikeasti pyydettiin
puhumaan tästä asiasta. Entä jos kysymyksessä onkin hauska pila?
lauantai, 18. helmikuu 2006