Jouduin keskeyttämään kirjoitustyön ja tekemään korjauksia syksyllä
ilmestyvään kirjaani. Nimeäkin piti vielä miettiä, koska markkinointi
ei ehkä pitäisi ehdottamastani nimestä "Vaihdokkaat". Kirjoitin tämän
kässärin viime syksynä. Sen piti alunperin olla kuvaus kahden
tytön ystävyydestä, mutta sitten minulle ilmestyi kolmaskin tyttö. Näin
hänet vilaukselta eräässä tapahtumassa ja vähän myöhemmin, istuessani
eräänä iltana tässä koneen ääressä, olin näkevinäni saman hahmon
istumassa sohvalla tuossa tietokoneeni takana. Tietenkin tiesin ettei
siellä kukaan istu, mutta oli hämärää, huoneessa ei ollut muuta valoa
kuin tietokoneen monitorista vuotava hohde ja näin silmänurkastani
varjon sohvalla. Silloin muistin heti tytön jonka olin nähnyt siellä
tilaisuudessa ja tajusin että hänen piti päästä tarinaani. Tytön
olemuksessa oli jotain puhuttelevaa. Se ei ollut pelkästään hänen
pituutensa ja huomattava ylipainonsa. Hän oli kuin toteemipaalu siellä
väentungoksessa.
Mutta lukiessani käsikirjoitustani nyt, huomasin että tarinassa on
mukana sellaisia asioita joita en ollut ajatellut siellä olevan.
Huomaan että tarina ottaa mutkan takaa kantaa hedelmöityshoitolakiin.
Ei kyllä onneksi niinkään siihen että onko naispareilla oikeus vai eikö
ole oikeutta saada hedelmöityshoitoja. Käsikirjoitus vain nostaa esiin
kysymyksen millaista on elää jos ei tunne isäänsä, jos ei tiedä
isästään mitään.
Minun ei kuitenkaan ole tarkoitus esiintyä ehjien heteroseksuaalisten
perheiden mannekiinina. Uskon että lapsi voi elää tyytyväisenä melkein
millaisessa perheessä tahansa, kunhan tuntee itsensä rakastetuksi ja
hyväksytyksi. Mutta toisaalta biologinen vanhemmuus on voimatekijä. En
tiedä johtuuko se kulttuurista ja kasvatuksesta vai onko siinä jotain
myötäsyntyistä. Kun päiväkodeissa ja kouluissa askarrellaan
isänpäiväkortteja ja tehdään sukupuita, lapset joilla ei ole tietoa
isästään ovat vaikeuksissa. En väitä että vaikeudet olisivat
ylitsepääsemättömiä. Tässä minun tarinassani äiti vain ei ollut
hoidellut tilannetta parhaalla mahdollisella tavalla.
Tällaiset havainnot oman käsikirjoituksensa tiedostamattomista
sisällöistä ovat kuitenkin aina jonkin verran yllättäviä ja
huolestuttaviakin. Epäilen että käsikirjoituksistani olisi
kaivettavissa myöskin sellaista maailmankuvallista sisältöä, jota en
lainkaan tiedosta. En ehkä edes tajua millainen punaniska olen.
maanantai, 6. maaliskuu 2006