Olen elämäni aikana muuttanut monta kertaa ja sekä hukannut, että tietoisesti hävittänyt muuttojen yhteydessä tavaroita joita olen jäänyt kaipaamaan. Toisaalta olen myös uskollisesti raahannut mukanani esineitä, joiden merkitys on ollut minulle hämärä. Minulla on pieni, risa ryijy jossa on punertavia, tummanruskeita ja keltaisia kuvioita ja kuluneet, harmaat hapsut. Se on muutenkin linttaantunut ja kovin koinsyömän oloinen. Minulla on kyllä oikein hienokin ryijy, rekiryijy, joka on ollut alkuperäisessä käytössä kunnes isoisäni osti sen joskus vuoden 1920 tienoilla, pesetti ja pisti kesähuvilansa seinälle. Myöhemmin tämä ryijy koristi lapsuudenkotini olohuoneen seinää ja kerran revin sen alas ja väitin veljeni tehneen moisen tuhotyön. Veli otti vastaan rangaistuksen, vaikka väitti itkien ettei ollut koskenut ryijyyn. No nyt ryijy on minulla, veljen tunteista viis.

Mutta siis tämä nuhruinen pikkuryijy on vain pyörinyt mukana. Nyt viimeisessä muutossa se jälleen pullahti esiin jostain kaapin perukoilta enkä vieläkään saanut heitetyksi sitä pois. Syy ryijyn säilyttämiseen on varmasti siinä, että vaikka ryijy ei ole kaunis, sen katsominen ja koskettaminen herättää minussa nimeämättömän tunteen joka on jotain sukua valolle. Ei mitään niin konkreettista kuin ilo tai mielihyvä, mutta ryijyn katsominen herättää tuntemuksia jotka ovat elämää ylläpitäviä.


Puolitoista vuotta, eli siis niin kauan kuin olemme asuneet tässä uudessa osoitteessa ryijy on ollut eteisen hattuhyllyllä. Aina  joskus ryijy tipahtaa lattialle ja nostan se takaisin. Joka kerta kysyn itseltäni miksi säilytän tätä omituista räsyä.

Kun äitini oli viimeksi käymässä, ryijy tipahti lattialle kun hän oli ottamassa lakkia hattuhyllyltä. Hän hämmästyi. Onko sinulla vielä tämä! Kun sinä olit vauva, minä pistin sen seinälle sänkysi viereen koska kätilö sanoi että vauvalla täytyy olla jotain värikästä katseltavaa. Minä luulin että   se on mennyt hukkaan. 


Ei, ei se ole mennyt hukkaan. Minä olen säilyttänyt sen, vaikka en ole tiennyt miksi. Nyt se lojuu vihreän perintökaapin päällä jolla myöskin on minulle henkilökohtainen merkitys, mutta tunnelmaltaan aivan toinen. En ole vieläkään keksinyt ryijylle käyttöä, mutta kahtakymmentä käyvä kissani tykkää torkkua sen päällä. Ehkä sillekin tekee hyvää katsella jotain värikästä.

----