Olen
elämäni aikana muuttanut monta kertaa ja sekä hukannut, että
tietoisesti hävittänyt muuttojen yhteydessä tavaroita joita olen jäänyt
kaipaamaan. Toisaalta olen myös uskollisesti
raahannut mukanani esineitä, joiden merkitys on ollut minulle hämärä.
Minulla on pieni, risa ryijy jossa on punertavia, tummanruskeita ja
keltaisia kuvioita ja kuluneet, harmaat hapsut. Se on muutenkin
linttaantunut ja kovin koinsyömän oloinen. Minulla on kyllä oikein
hienokin ryijy, rekiryijy, joka on ollut alkuperäisessä käytössä kunnes
isoisäni osti sen joskus vuoden 1920 tienoilla, pesetti ja pisti
kesähuvilansa seinälle. Myöhemmin tämä ryijy koristi lapsuudenkotini
olohuoneen seinää ja kerran revin sen alas ja väitin veljeni tehneen
moisen tuhotyön. Veli otti vastaan rangaistuksen, vaikka väitti itkien
ettei ollut koskenut ryijyyn. No nyt ryijy on minulla, veljen tunteista
viis.
Mutta siis tämä nuhruinen pikkuryijy on vain pyörinyt
mukana. Nyt viimeisessä muutossa se jälleen pullahti esiin jostain
kaapin perukoilta enkä vieläkään saanut heitetyksi sitä pois. Syy
ryijyn säilyttämiseen on varmasti siinä, että vaikka ryijy ei ole
kaunis, sen katsominen ja koskettaminen herättää minussa nimeämättömän
tunteen joka on jotain sukua valolle. Ei mitään niin konkreettista kuin
ilo tai mielihyvä, mutta ryijyn katsominen herättää tuntemuksia jotka
ovat elämää ylläpitäviä.
Puolitoista vuotta, eli siis niin kauan kuin olemme asuneet tässä uudessa osoitteessa ryijy on ollut eteisen hattuhyllyllä. Aina joskus ryijy tipahtaa lattialle ja nostan se takaisin. Joka kerta kysyn itseltäni miksi säilytän tätä omituista räsyä.
Kun äitini oli viimeksi käymässä, ryijy tipahti lattialle kun hän oli ottamassa lakkia hattuhyllyltä. Hän hämmästyi. Onko sinulla vielä tämä! Kun sinä olit vauva, minä pistin sen seinälle sänkysi viereen koska kätilö sanoi että vauvalla täytyy olla jotain värikästä katseltavaa. Minä luulin että se on mennyt hukkaan.
Ei, ei se ole mennyt hukkaan. Minä olen säilyttänyt sen, vaikka en ole tiennyt miksi. Nyt se lojuu vihreän perintökaapin päällä jolla myöskin on minulle henkilökohtainen merkitys, mutta tunnelmaltaan aivan toinen. En ole vieläkään keksinyt ryijylle käyttöä, mutta kahtakymmentä käyvä kissani tykkää torkkua sen päällä. Ehkä sillekin tekee hyvää katsella jotain värikästä.
----