Ulkopuolinen: Mutta olen niin armottoman yksinkertainen, että uskon vakaasti siihen, että jos ihminen on synnyttänyt hyvän työn ja uskoo siihen, niin kustannuspuoli ei ole ongelma. Työtä se saattaa teettää.

Elvis:Asiahan ei minulle kuulu, mutta näin maallikosta tuntuu tosi epätodennäköiseltä, että jotain sellaista, jolla todella on merkitystä, jäisi Suomessa kustantamatta.

Nostan tämän jutun esiin tuolta edellisen päreen kommenttiketjun hänniltä koska vastaukseni uhkasi venyä turhan pitkäksi. Olen Ulkopuolisen kanssa täsmälleen samaa mieltä, kustannuspolitiikka pitäisi kyetä unohtamaan silloin kun kirjoittaa.Kustannuspuoli ei minunkaan nähdäkseni ole yleensä ongelma jos työ on todella, todella onnistunut. Mutta epäilen että jos julkaistaisiin vain onnistuneita käsikirjoituksia, Saaran manaama kirjatulva ei olisi ongelma. On tosiasia että jatkuvasti julkaistaan paljon vähemmän onnistuneita käsikirjoituksia. En sano että pitää olla näin ja että minunkin täytyy saada julki huono kässäräni koska kerran muutkin saavat, sanon vain etten voi millään uskoa kaikkien Suomessa julkaistavien kirjojen olevan onnistuneita, mitä se "onnistuneisuus" sitten tarkoittaakin ja kuinka se mitataan. Myynnillä, vai palautteen määrällä vai palautteen laadulla, vai omalla tuntemuksella siitä minkä arvoinen työ nyt on tullut saatettua julki?

Ulkopuolinen totesi että hyvin onnistuneen työn jälkeen olo on orgastinen. Olen vilpittömän kateellinen noin selkeästä hyvän työn mittarista. Itse koen ehkä kirjoittamiseen liittyviä pikkuorgasmeja siellä täällä työstämisen aikana, mutta en voi sanoa että käsikirjoituksen valmistuessa oikeastaan tietäisin onko se hyvä vai huono. Yleensä epäilen sen olevan jotain siltä väliltä. Se saattaa tietenkin tarkoittaa, etten ole koskaan kirjoittanut todella hyvää käsikirjoitusta (ja siltä minusta kyllä aina tuntuukin, inhoan kaikkia valmiita kirjojani, en oikein kestä katsoa niihin päinkään) tai sitten me ihmiset olemme tässäkin erilaisia. Omalla kohdallani olen alistunut siihen etten ehkä koskaan saa syntymään mitään täydellisen onnistunutta käsikirjoitusta. Kaikki mitä kirjoitan muistuttaa minua ja on sen vuoksi varsin epätäydellistä. Joskus onnistun paremmin kuin joskus. Olen tällä hetkellä aika tyytyväinen syksyllä ilmestyvään nuortenkirjaani, mutta mieleni saattaa vielä muuttua.

Elvis sanoi, ettei usko minkään todella merkittävän jäävän Suomessa kustantamatta. Sellainen tunne minullakin on, mutta toisaalta, mitä on merkittävä kirjallisuus? Ja kuinka monella julkaistulla kirjalla on merkitystä? Ja merkitystä kenelle? Kuka tämän mittaa? Kenellä on viimeinen sana? Sen verran kuin minä olen tätä asiaa tarkastellut, minä olen tullut siihen tulokseen ettei kirjan merkitys ole pelkästään käsikirjoituksen ominaisuus. Yhtä paljon se on vastaanoton ominaisuus. Mistä kirjasta kaiken paljouden keskellä tulee merkittävä? Kun syksyllä ilmestyy  kymmeniä toiveikkaita esikoisteoksia, millä perusteella niiden joukosta valikoituu se yksi josta kaikki puhuvat? Se yksi kirjoittaja joka kiertää kaikkialla ja antaa lausuntoja kaikesta mahdollisesta? Johtuuko se tosiaan siitä että vain yksi kirja on onnistunut, vain yksi kirja on todella merkittävä. Vai sittenkin myös jostain muusta?