Ehdin kuin ehdinkin katsomaan Mannerheim-näyttelyn ennen kuin se puretaan. En kylläkään saanut vastausta mieltäni ahdistaneeseen kysymykseen, eli kuinka on mahdollista että näyttelykatalogin kansikuvassa Mannerheim poseeraa sotilaspuvun rintataskun nappi auki? Olen nyt tiedustellut asiaa useammaltakin ihmiseltä eikä se tunnu järkyttävän ketään muuta kuin minua. Onko kysymyksessä provokaatio jota juntit suomalaiset eivät missään vaiheessa ole havahtuneet huomaamaan? Mannerheimhan siinä nyt haistattaa meille pitkät, ihan selvästi. Me ihailemme hänen tyylikkyyttään ja jumaloimme häntä sen vuoksi, emmekä idiootit edes tajua ettei hän ole vaivautunut sulkemaan rintataskun nappia mikä lienee kauhea etikettivirhe. Vai olenko aivan väärässä?

Korea poikahan Mannerheim oli, siinä epäilemättä piilee hänen suosionsa salaisuus. Ja tuo ilme joka kuvassa, luomet raukeasti lerpallaan. Etäisenä ja rennon kyynisenä, kaiken nähneenä ja kokeneena. Mieleen tulee vankileireillä kiertänyt kasku siitä kuinka Mannerheim ei kestänyt katsella nälkää näkeviä. Hän ampui ne mieluummin.  Aasian-matkojen kuvat olivat upeita. Mannerheimilla oli selvästi silmää muidenkin kauneudelle kuin pelkästään omalleen. Hän näytti kuvanneen enimmäkseen miehiä, mutta ehkäpä naisten kuvaaminen olisi herättänyt paikallisissa miehissä levottomuutta. Kukapa tietää. Hienoja kuvia joka tapauksessa, muutama otos Mannerheimista itsestäänkin aasialaismiesten keskellä istumassa, mantteli moitteettoman rypyttömänä mutta kengät hiukan tomuisina.

Hienointa silti oli istua Turun linnan pihalla ja juoda kahvia. Luokkaretkeläisiä oli liikkeellä paljon. Akustiikka sisäpihalla oli metka. Liikenteen melua ei sinne kuulunut ja ihmisäänet tuntuivat leijuvan ilmassa pehmeinä kaikuina menneiltä vuosisadoilta. Istuin naamari kohti aurinkoa ja kuvittelin olevani jossain hyvin kaukana.

Myöhemmin lähdettiin käymään mökillä seitsemän kuukauden tauon jälkeen. Aina sitä jännittää että mitähän siellä on talven aikana tapahtunut. Onko puita kaatunut talon päälle ja rosvoja käynyt ryöväämässä vanhan radiomme, mutta mitään tuhoja ei näkynyt. Mutta jotain ihmeellistä sentään, nimittäin sorsa istui puussa. Ja hetken kuluttua lensi toiseen puuhun. Istui siellä oksalla ja katseli ympärilleen. Ikinä en ennen ole nähnyt sorsaa puussa. Oletteko te?