Kuten
olen varmasti useaan kertaan maininnut, minulla ei ole lapsia. Olen
silti kiinnostuneena lukenut lehdistä melkein kaikki imetykseen
liittyvät jutut jotka ovat silmiini osuneet. Tämä on yksi niistä
asioista joihin liittyvää mielenkiintoani en ole oikein voinut ymmärtää
ja olen joskus huolestuneena miettinyt olenko kenties jotenkin
vinksahtanut. Lehtijuttujen perusteella minulle on tullut käsitys, että
imetetyistä lapsista kasvaa terveitä ja tasapainoisia aikuisia ja
pulloruokitut saavat riesakseen allergiat, liikalihavuuden ja erilaiset
riippuvuussairaudet.
Minua ei ole koskaan imetetty. Tämä
onneton asiantila valkeni minulle vasta joitakin vuosia sitten, vaikka
olisihan minun pitänyt se itsekin oivaltaa, koska muistan
lapsuudestani lasiset tuttipullot joita säilytettiin keittiön
komerossa. Siihen aikaan kuvittelin että kaikkia lapsia ruokittiin
tuttipullosta. Olisin varmasti pöyristynyt jos olisin saanut kuulla
joidenkin imeneen tissiä. Mutta muutama vuosi sitten kuulin että
veljeäni oli imetetty joitakin kuukausia, minua ei lainkaan. Yhdistin
heti paino-ongelmani ja addiktioni tähän kurjaan kohtalooni.
Jokin aika sitten näin sellaisen unen missä katselin vierestä itseäni
vauvana. Äiti piti minua pinnasängyssä ja työnsi tuttipullon suuhuni
pinnojen välistä. Säälin unessa vauvaitseäni jonka sosiaaliset tarpeet
jätettiin tyydyttämättä. Eilen kävin tapaamassa äitiäni ja äiti alkoi
muistella aikoja jolloin veljeni ja minä olimme vauvoja. Hän oli
kaivanut jostain esiin neuvolakortitkin. Jälleen kerran sain todeta sen
riemullisen seikan että syntyessäni painoin melkein viisi kiloa. Olin
huomattavasti suurempi kuin veljeni joka hänkään ei ollut mikään ihan
pikkuinen.
Paljastui, ettei se pulloruokinta siihen aikaan
ollut mikään ihan helppo nakki. Pulloja ja tutteja piti jatkuvasti
keitellä eikä äidinmaitovastikkeita tunnettu. Minua on ruokittu
maito-vehnäjauhoseoksella, veljeni on kasvanut kauraliman voimin.
Kysyin kierosti, että miten se tuttipullolla ruokkiminen oikein
tapahtui. Äiti ei ymmärtänyt kysymystäni joten minun oli pakko suoraan
kysyä pitikö hän minua sylissään. Totta kai piti, ja vielä isompanakin.
Äiti totesi tuohtuneena että nykyään lapset pistetään syöttötuoliin ja
annetaan niiden huhtoa lusikkansa kanssa niin että koko keittiö on yltä
päältä pöperössä. Äiti piti sylissä ja sulloi lusikalla ruuat suuhun
niin että meistä kasvoi potria lapsosia. Veljestäni olikin joku
ystävällinen täti sanonut että on kuin hyvin noussut pullataikina.
Me keskustelimme nykyisestä imetysideologiasta. Voi olla että äidillä
on lievää syyllisyyttä siitä että olen ollut pullovauva. Mutta
toisaalta, hänen nuorin siskonsa sai tissiä vielä neljävuotiaanakin,
eikä se kuitenkaan tehnyt hänestä onnellista ihmistä. Tätini elämä
päättyi oman käden kautta pari vuotta sitten. Oli mukava jutella äidin
kanssa ajoista joita itse en lainkaan muista. Äiti painotti sitä, että
hän piti hygieniasta hyvän huolen, veljelläni ja minulla ei vauvana
ollut koskaan ripulia.
lauantai, 15. huhtikuu 2006