Meneillään oleva Tiinan juhlavuosi tuntuu herättävän mielenkiintoa naispuolisissa toimittajissa. Tuntui erikoiselta, että Helsingistä tuli toimittaja luokseni tehdäkseen kymmenen minuutin radiohaastattelun. Siis että tällä kertaa minä sain olla se vuori jonka luokse Muhammed saapui, eikä tarvinnut itse vääntäytyä minnekään järkyttyneen kiitollisena siitä että saan suunvuoron. Leivoin toimittajalle mehevän piirakan siitä hyvästä.

Ohjelman on kaavailtu tulevan ulos tiistaiaamuna kymmeneltä. Kanava on radio Suomi. Kymmenessä minuutissa ei tietenkään ehdi sanoa paljonkaan ja tärkeimmät jutut tuli juteltua haastattelun jälkeen. Mutta olen iloinen siitä, että tyttökirjatkin voivat nykyään ylittää uutiskynnyksen ja että ilmapiiri on muuttunut niistä ajoista jolloin oli aivan luonnollista pitää nuortenkirjoja toisarvoisena kirjallisuutena. Monet tietenkin edelleenkin ajattelevat niin, mutta harvat kehtaavat sitä ääneen tunnustaa. Tuoreessa muistissa on eräs keskustelu jossa miespuolinen kollega kertoi että aikuisille kirjoittaminen on paitsi vaativampaa, myös merkittävämpää kuin nuorille kirjoittaminen. Ja tämän hän tiesi siitä että hän oli itse kirjoittanut paitsi aikuisten kirjoja myös nuortenkirjan. Minä vain mietin, että jospa nuortenkirjan kirjoittamisen helppous kuvastaa kuitenkin enemmän hänen omaa asennettaan, sitä kuinka paljon hän oli valmis paneutumaan asiaan. Itse en ole koskaan kokenut että nuorille kirjoittaminen olisi helpompaa kuin aikuisille kirjoittaminen.

Toimittaja kysyi eikö riitä että julkaistaisiin kirjoja jotka on suunnattu sekä tytöille että pojille? Minusta tyttökirjoja tarvitaan. Tarvitaan kirjoja joissa keskitytään niihin haasteisiin jotka elämä asettaa tytöille. On varmasti asioita jotka kolahtavat yhtä paljon tyttöihin kuin poikiinkin, mutta on myös sellaisia asioita joiden kanssa nimenomaan tytöt joutuvat tekemisiin. Minusta tarvitaan kirjoja, joissa kerrotaan tyttöjen elämästä ja joiden keskeiset henkilöt ovat tyttöjä. Jälkeen päin aloin miettiä onko se tosiaan niin, että jos romaanin päähenkilö on tyttö, kysymyksessä on automaattisesti tyttökirja. Mutta jos päähenkilönä on poika, romaania ei pidetä automaattisesti poikakirjana, vaan se on vain yleispätevästi nuortenkirja? Mistä tämä kertoo jos näin on?

Pääsin myös esittämään vallankumouksellisen väitteeni että poikien/miesten kannattaisi lukea tyttökirjoja, varsinkin jos heistä tuntuu etteivät he ymmärrä tyttöjen/naisten ajatuskulkuja. Tytöistä kertovien kirjojen kautta naisten maailma voisi ehkä hiukan avautua. Mutta pojat/miehet luonnollisesti kavahtavat ajatusta tyttökirjojen lukemisesta. Se koetaan yhtä kastroivana kuin vaatimus että miesten pitäisi imettää. Tai sitten ne eivät muuten vain kiinnosta lainkaan.

****

Liitin linkkilistalleni Diogeneksen jonka synkeyteen tuntuu kätkeytyvän humaania ymmärrystä, ehkä jopa nyrjähtänyttä huumoria ellen ole aivan väärin tulkinnut. Ikuiset filosofian ylioppilaat luonnollisesti ovat aina sydäntä lähellä.