Meneillään
oleva Tiinan juhlavuosi tuntuu herättävän mielenkiintoa naispuolisissa
toimittajissa. Tuntui erikoiselta, että Helsingistä tuli toimittaja
luokseni tehdäkseen kymmenen minuutin radiohaastattelun. Siis että
tällä kertaa minä sain olla se vuori jonka luokse Muhammed saapui, eikä
tarvinnut itse vääntäytyä minnekään järkyttyneen kiitollisena siitä
että saan suunvuoron. Leivoin toimittajalle mehevän piirakan siitä
hyvästä.
Ohjelman on kaavailtu tulevan ulos tiistaiaamuna kymmeneltä. Kanava on
radio Suomi. Kymmenessä minuutissa ei tietenkään ehdi sanoa paljonkaan
ja tärkeimmät jutut tuli juteltua haastattelun jälkeen. Mutta olen
iloinen siitä, että tyttökirjatkin voivat nykyään ylittää
uutiskynnyksen ja että ilmapiiri on muuttunut niistä ajoista jolloin
oli aivan luonnollista pitää nuortenkirjoja toisarvoisena
kirjallisuutena. Monet tietenkin edelleenkin ajattelevat niin, mutta
harvat kehtaavat sitä ääneen tunnustaa. Tuoreessa muistissa on eräs
keskustelu jossa miespuolinen kollega kertoi että aikuisille
kirjoittaminen on paitsi vaativampaa, myös merkittävämpää kuin nuorille
kirjoittaminen. Ja tämän hän tiesi siitä että hän oli itse kirjoittanut
paitsi aikuisten kirjoja myös nuortenkirjan. Minä vain mietin, että
jospa nuortenkirjan kirjoittamisen helppous kuvastaa kuitenkin enemmän
hänen omaa asennettaan, sitä kuinka paljon hän oli valmis paneutumaan
asiaan. Itse en ole koskaan kokenut että nuorille kirjoittaminen olisi
helpompaa kuin aikuisille kirjoittaminen.
Toimittaja kysyi
eikö riitä että julkaistaisiin kirjoja jotka on suunnattu sekä tytöille
että pojille? Minusta tyttökirjoja tarvitaan. Tarvitaan kirjoja joissa
keskitytään niihin haasteisiin jotka elämä asettaa tytöille. On
varmasti asioita jotka kolahtavat yhtä paljon tyttöihin kuin
poikiinkin, mutta on myös sellaisia asioita joiden kanssa nimenomaan
tytöt joutuvat tekemisiin. Minusta tarvitaan kirjoja, joissa kerrotaan
tyttöjen elämästä ja joiden keskeiset henkilöt ovat tyttöjä. Jälkeen
päin aloin miettiä onko se tosiaan niin, että jos romaanin päähenkilö
on tyttö, kysymyksessä on automaattisesti tyttökirja. Mutta jos
päähenkilönä on poika, romaania ei pidetä automaattisesti poikakirjana,
vaan se on vain yleispätevästi nuortenkirja? Mistä tämä kertoo jos näin
on?
Pääsin myös esittämään vallankumouksellisen väitteeni
että poikien/miesten kannattaisi lukea tyttökirjoja, varsinkin jos
heistä tuntuu etteivät he ymmärrä tyttöjen/naisten ajatuskulkuja.
Tytöistä kertovien kirjojen kautta naisten maailma voisi ehkä hiukan
avautua. Mutta pojat/miehet luonnollisesti kavahtavat ajatusta
tyttökirjojen lukemisesta. Se koetaan yhtä kastroivana kuin vaatimus
että miesten pitäisi imettää. Tai sitten ne eivät muuten vain kiinnosta
lainkaan.
****
Liitin linkkilistalleni Diogeneksen
jonka synkeyteen tuntuu kätkeytyvän humaania ymmärrystä, ehkä jopa
nyrjähtänyttä huumoria ellen ole aivan väärin tulkinnut. Ikuiset
filosofian ylioppilaat luonnollisesti ovat aina sydäntä lähellä.
torstai, 13. huhtikuu 2006