Tuossa Ulkopuoliselle ja Emmille vastatessani
ajatukset harhautuivat juoruiluun ja sitä kautta ihmisiin jotka eivät
juoruile. Juoruiluahan on pidetty aikamoisena paheena, mutta minusta
siinä kyllä on tehty juoruilulle pientä vääryyttä. Juoruilu voi olla
kamalan negatiivista, mutta silloin juoruilijat ovat kyllä ymmärtäneet
tehtävänsä aivan väärin. Juoruilunhalu kumpuaa ihmisen
sosiaalisuudesta, hänen kaipuustaan muiden ihmisten joukkoon. Juoruilu
on kiinnostusta muita kohtaan ja minusta on aina positiivista kun
ihmiset ovat kiinnostuneita toisistaan. Mutta koska olemme ihmisinä
kaikin tavoin vajavaisia, myös juoruilumme on vajavaista ja juorumme
helposti vääristyvät ja niiden tarkoitus kääntyy itseään vastaan.
Tämähän on meille tuttua kaikesta sosiaalisesta elämästämme. Kauneinkin
rakkaus saattaa kääntyä irvikuvakseen yllättävän nopeasti. Mutta emme
me sen vuoksi, että huomaamme olevamme kyvyttömiä rakastamaan toisiamme
täydellisesti, tuomitse rakkautta ja yritä poistaa sitä elämästämme
Olen elämäni aikana tavannut joitakin sellaisiakin ihmisiä jotka eivät
juoruile. Nämä ihmiset ovat yleensä varsin tyytyväisiä itseensä ja
ylpeitä siitä, ettei heillä ole tarvetta tällaiseen alamittaiseen
puuhaan kuin toisten asioiden vatvominen tuttavien kesken. He tietävät
olevansa kehittyneempiä ihmisiä kuin ne surkimukset joiden elämään
juoruaminen vielä kuuluu. Näille ihmisille on ollut luonteenomaista se,
etteivät he yleensäkään ole kiinnostuneita juuri muusta kuin omista
ajatuksistaan. Heillä ei ole muilta ihmisiltä mitään erityistä
saatavaa, he kokevat olevansa enemmänkin antajan paikalla. Heillä on
asiaa, heitä kannattaa kuunnella, mutta heidän ei juurikaan kannata
kuunnella muita koska muut ihmiset ovat, anteeksi vain, hiukan
kehittymättömiä ja typeriä. Nämä ihmiset voivat olla suuria
ihmisystäviä, kaikin tavoin auttavaisia ja ihania ihmisiä, siis ihan
oikeasti. He ovat ystävällisiä ja lempeitä ja lukemattomat ovat ihmiset
jotka ajattelevat heitä ihaillen ja aivan syystä. Minäkin voin ihailla
heitä. Ja silti heidän tapaamisensa jättää minut koleaksi ja
yksinäiseksi, koska minulle tulee tunne, että tällainen ihminen on
kyllä ystävällinen, mutta ei hän oikeasti ole ystävä kenellekään. Koska
jotta voisimme olla ystäviä toisillemme, meidän pitäisi olla myös
kiinnostuneita toisistamme, siitä mitä toinen ajattelee, miten hän
maailman näkee. Ei riitä, että haluamme kertoa muille että minä
ajattelen tästä asiasta näin. Vaikka oman ehdottoman totuuden
julistaminen onkin aina niin hauskaa.
keskiviikko, 17. toukokuu 2006