Keräilen
tässä voimia oikovedosten läpikäymiseen ja odottelen
savuhormikatselmusta. Ullakkolaajennusremonttimme se kummittelee
sitkeästi vielä kaksi ja puoli vuotta rakennusprojektin aloittamisesta.
Viime viikolla sentään saimme jo luvan käyttää suihkua ja saunaa.
No siis niitähän on tietysti surutta käytetty siitä lähtien kun
kylppäri tuli valmiiksi, eli joulusta 2004 lähtien, mutta virallisesti
luvallista se taitaa olla vasta nyt. Eikä ehkä vieläkään, koska
saattaapi olla että käyttöönottokatselmus on jäänyt tekemättä. Suurin
piirtein kaikki paperit ovat hukassa. Olemmeko me hukanneet paperit,
vai kenties suunnittelijamme? No siitä on luonnollisesti kaksi
erilaista mielipidettä. Toista vuotta kestänyt rakennusprojekti joka
nielaisi noin 60 000 euroa väikkyy muistoissani lähinnä jonkinlaisena
vieraaseen ulottuvuuteen johtavana madonreikänä. Minulla ei ole selkeää
käsitystä mitä noiden pimeiden kuukausien aikana tapahtui. Sen muistan
että makselin paljon laskuja. Ihmettelen syvästi ihmisiä jotka
selviytyvät kokonaisten talojen rakentamisesta.
Syksyllä
ilmestyy nuortenkirjani Iiris ja nyt siis pitäisi vielä kerran jaksaa
syventyä sen maailmaan. Tämä on aina se tylsin vaihe mikä
kirjoittamiseen liittyy. Tarina on se mikä on, sitä ei enää auta
peukaloida, ei vaikka tulisikin yhtäkkiä mieleen että joku asia
tapahtuu ihan pöllösti. On vain yritettävä löytää kaikki typerät typot,
etteivät ne sitten enää valmiista kirjasta pomppisi viattomien
lukijoiden silmille.
On kummallista huomata, että Iiris
näyttää tavallaan ennustavan asioita jotka ovat outojen ajatuksellisten
mutkien ja valaistusten kautta muuttumassa minulle merkityksellisiksi.
Iiriksessä kolmen tytön porukka liftaa Tampereelle katsomaan Simbergin
Haavoittunutta enkeliä. Se tuntui yllättävältä huomiolta koska olen
juuri ajatellut aivan muista syistä, että pitäisi käydä Tampereen
tuomiokirkossa katsomassa Enckellin ja Simbergin maalauksia. En siis
todellakaan yhtään muistanut, että olin jo viime syksynä kässäriä
työstäessäni kuvitellut mielessäni tämän matkan. Silloin noilla
maalauksilla ei ollut samanlaista henkilökohtaista merkitystä kuin nyt.
Toivottavasti minun matkastani Tampereelle ei kuitenkaan tule aivan yhtä katastrofaalinen kuin tyttöjen liftireissusta.
tiistai, 9. toukokuu 2006