Ajattelin
vahvistaa huojuvaa kirjailijaidentiteettiäni ja osallistuin
Kirjailijaliiton yleiskokoukseen. Kummallinen päähänpisto. Mutta
kun minä olen viime aikoina ollut muutenkin niin sosiaalinen. Ehkä minä
kuvittelin että kannattaisi mennä kuuntelemaan selvitystä
kirjailijoiden taloudellisesta asemasta, sellainen on nimittäin jälleen
kerran tehty ja muistaakseni minäkin vastasin kyselyyn. Eikä koskaan
kannata kieltäytyä ilmaisesta lounaasta, varsinkaan jos omaa
keskimääräisen kirjailijan tulot.
Missä kaksi tai useampi
kirjailijaa kohtaa, siellä alkaa valitus. Niin monin tavoin meitä on
elämämme aikana kohdeltu väärin. Apurahoja ei anneta, kirjoja ei
julkaista, ihmiset eivät lue, johtokuntaan ei valita ja pyörästä
puhkesi rengas. Kokous jonka piti kai olla lähinnä läpihuutojuttu, meni
raivokkaaksi riitelyksi joka vain jatkui ja jatkui vaikka minäkin
äidyin lopulta huutamaan että lopettakaa jo. Meillä oli siellä
takaseinällä neljän naisen äänetön oppositio joka pari tuntia jatkuneen
vatvomisen jälkeen alkoi saada tarpeekseen.
Kiehtova oli
kyllä seurata tuota riitelyn dramaturgiaa. Ensinnäkin se oli aivan
täysin miesten hommaa, naiset eivät siihen osallistuneet. Ensimmäisiä
puheenvuoroja leimasi pakahtunut kiukku, joka vasta-argumenttien
lietsomana äityi vähemmän pakahtuneeksi. Yhden jos toisenkin kasvot
alkoivat punottaa ja minusta tuntui kuin jalkaakin olisi poljettu. Noin
puolentoista tunnin kohdalla riitely saavutti kulminaatiopisteensä kun
iäkäs ja järjestöelämää kokenut kollega summasi kokouksen annin ja
totesi liiton tilan murheelliseksi. Siitä alkoi tyynnyttelyvaihe.
Jauhaminen jatkui vielä puolisen tuntia, mutta sovinnollisemmissa
merkeissä ja lopussa sitten jo naureskeltiin iloisesti.
Minä en ollut käyttänyt yhtään puheenvuoroa koska riidan kohteena ollut
asia ei herättänyt minussa minkäänlaisia intohimoja, mutta olin aivan
kuolettavan uupunut eikä minulle tullut mieleenkään lähteä Littera
Balticaan kuuntelemaan kirjailijoiden puheenvuoroja puhumattakaan että
olisin osallistunut Lounais-Suomen kirjailijoiden iltabileisiin, mihin
minua kohteliaasti oli myöskin kutsuttu mukaan. Mutta siis minä en
kerta kaikkiaan ole niin sosiaalinen että jaksaisin tuollaista koko
armaan päivän. Ei puhettakaan. Minä lähdin mökille ja join
salmiakkikossua verannalla ja toivuin minkä kykenin.
lauantai, 10. kesäkuu 2006