Ajattelin vahvistaa huojuvaa kirjailijaidentiteettiäni ja osallistuin Kirjailijaliiton yleiskokoukseen. Kummallinen  päähänpisto. Mutta kun minä olen viime aikoina ollut muutenkin niin sosiaalinen. Ehkä minä kuvittelin että kannattaisi mennä kuuntelemaan selvitystä kirjailijoiden taloudellisesta asemasta, sellainen on nimittäin jälleen kerran tehty ja muistaakseni minäkin vastasin kyselyyn. Eikä koskaan kannata kieltäytyä ilmaisesta lounaasta, varsinkaan jos omaa keskimääräisen kirjailijan tulot.

Missä kaksi tai useampi kirjailijaa kohtaa, siellä alkaa valitus. Niin monin tavoin meitä on elämämme aikana kohdeltu väärin. Apurahoja ei anneta, kirjoja ei julkaista, ihmiset eivät lue, johtokuntaan ei valita ja pyörästä puhkesi rengas. Kokous jonka piti kai olla lähinnä läpihuutojuttu, meni raivokkaaksi riitelyksi joka vain jatkui ja jatkui vaikka minäkin äidyin lopulta huutamaan että lopettakaa jo. Meillä oli siellä takaseinällä neljän naisen äänetön oppositio joka pari tuntia jatkuneen vatvomisen jälkeen alkoi saada tarpeekseen.

Kiehtova oli kyllä seurata tuota riitelyn dramaturgiaa. Ensinnäkin se oli aivan täysin miesten hommaa, naiset eivät siihen osallistuneet. Ensimmäisiä puheenvuoroja leimasi pakahtunut kiukku, joka vasta-argumenttien lietsomana äityi vähemmän pakahtuneeksi. Yhden jos toisenkin kasvot alkoivat punottaa ja minusta tuntui kuin jalkaakin olisi poljettu. Noin puolentoista tunnin kohdalla riitely saavutti kulminaatiopisteensä kun iäkäs ja järjestöelämää kokenut kollega summasi kokouksen annin ja totesi liiton tilan murheelliseksi. Siitä alkoi tyynnyttelyvaihe. Jauhaminen jatkui vielä puolisen tuntia, mutta sovinnollisemmissa merkeissä ja lopussa sitten jo naureskeltiin iloisesti.

Minä en ollut käyttänyt yhtään puheenvuoroa koska riidan kohteena ollut asia ei herättänyt minussa minkäänlaisia intohimoja, mutta olin aivan kuolettavan uupunut eikä minulle tullut mieleenkään lähteä Littera Balticaan kuuntelemaan kirjailijoiden puheenvuoroja puhumattakaan että olisin osallistunut Lounais-Suomen kirjailijoiden iltabileisiin, mihin minua kohteliaasti oli myöskin kutsuttu mukaan. Mutta siis minä en kerta kaikkiaan ole niin sosiaalinen että jaksaisin tuollaista koko armaan päivän. Ei puhettakaan. Minä lähdin mökille ja join salmiakkikossua verannalla ja  toivuin minkä kykenin.