Sastamala Gregoriana
kuuluu loppukesääni, vaikken minä siellä joka vuosi ole käynytkään.
Mutta joka vuosi kun sitä on järjestetty (tämä oli yhdestoista kerta)
olen ollut tietoinen että nyt se konserttisarja on meneillään ja
haluaisin olla siellä, mutta en ole. Nyt minä kuitenkin taas olin.
Sateisen päivän jälkeen ilta kirkastui suorastaan ihanaksi. Kävelimme
uneliaan maalaiskylän läpi haistellen kypsän kesän tuoksuja, jotka
eivät välttämättä ole yhtä hehkeitä kuin alkukesästä. Nyt nenä tavoitti
maatuvien kasvien, auringon kypsyttämän hevosenlannan ja tuleentuvan
viljan tuoksuja.
Lauantain konsertissa kuultiin John
Dowlandin hengellisiä ja mietiskeleviä lauluja. Esiintyjät esittivät
toiveen, että laulujen välissä ei taputettaisi, vaan mieluummin
nautittaisiin keskiaikaisen kirkon ihmeellisestä hiljaisuudesta. En ole
musiikkikriitikko, joten en osaa enkä viitsi tarkemmin kuvailla kuinka
laulajat ja soittajat tehtävästään suoriutuivat. Minulle riittää se,
että esiintyjät selvästi nauttivat toistensa seurasta, ympäristön
arkaaisesta tunnelmasta ja yleisöstä joka on tullut konserttiin
nauttimaan musiikista, ei niinkään näyttäytymään tai hengailemaan
kaverien kanssa.
Mutta se hiljaisuus. Esiintyjen
toivomuksesta keskityin siis laulujen välissä nauttimaan keskiaikaisen
kirkon hiljaisuudesta. Istuin kovalla penkillä silmät kiinni ja korvat
auki, ja mitä kuulinkaan. En minä minkäänlaista hiljaisuutta kuullut,
vaan hiljaa istuvan väkijoukon jatkuvan, hellittämättömän
läsnäolon. Hiljaisuutta kuunteleva konserttiyleisö huokui
ympärilläni ja yhtäkkiä minusta tuntui kuin olisin ollut suuren olennon
sisällä. Se olento muodostui kirkosta, yleisöstä ja esiintyjistä.
Laulujen välinen hiljaisuus täyttyi hengityksestä, varovaisista
liikahduksista kun hyttysenpuremia rapsuteltiin tai korjattiin
istuma-asentoa, pidätellyistä rykäisyistä, niiskahduksista, vaatteiden
kahinasta. Se oli kuin jonkin suuren olennon ruuansulatuselimistön
kurinaa.
Konsertti oli ihana.Evelyn Tubb lauloi kauniisti
ja Teppo Lampelan kontratenori hämmästytti, mutta voimakkaimmin tästä
konsertista jäi mieleen laulujen välinen ns. hiljaisuus. Väkijoukkojen
hiljaisuutta kannattaisi oikeastaan kuunnella useamminkin. Se on aika
viehättävää. Mutta väkijoukoissa on se ongelma, että yleensähän ne
eivät ole hiljaa.
maanantai, 24. heinäkuu 2006