Sastamala Gregoriana kuuluu loppukesääni, vaikken minä siellä joka vuosi ole käynytkään. Mutta joka vuosi kun sitä on järjestetty (tämä oli yhdestoista kerta) olen ollut tietoinen että nyt se konserttisarja on meneillään ja haluaisin olla siellä, mutta en ole. Nyt minä kuitenkin taas olin. Sateisen päivän jälkeen ilta kirkastui suorastaan ihanaksi. Kävelimme uneliaan maalaiskylän läpi haistellen kypsän kesän tuoksuja, jotka eivät välttämättä ole yhtä hehkeitä kuin alkukesästä. Nyt nenä tavoitti maatuvien kasvien, auringon kypsyttämän hevosenlannan ja tuleentuvan viljan tuoksuja.

Lauantain konsertissa kuultiin John Dowlandin hengellisiä ja mietiskeleviä lauluja. Esiintyjät esittivät toiveen, että laulujen välissä ei taputettaisi, vaan mieluummin nautittaisiin keskiaikaisen kirkon ihmeellisestä hiljaisuudesta. En ole musiikkikriitikko, joten en osaa enkä viitsi tarkemmin kuvailla kuinka laulajat ja soittajat tehtävästään suoriutuivat. Minulle riittää se, että esiintyjät selvästi nauttivat toistensa seurasta, ympäristön arkaaisesta tunnelmasta ja yleisöstä joka on tullut konserttiin nauttimaan musiikista, ei niinkään näyttäytymään tai hengailemaan kaverien kanssa.

Mutta se hiljaisuus. Esiintyjen toivomuksesta keskityin siis laulujen välissä nauttimaan keskiaikaisen kirkon hiljaisuudesta. Istuin kovalla penkillä silmät kiinni ja korvat auki, ja mitä kuulinkaan. En minä minkäänlaista hiljaisuutta kuullut, vaan hiljaa istuvan väkijoukon jatkuvan, hellittämättömän läsnäolon.  Hiljaisuutta kuunteleva konserttiyleisö huokui ympärilläni ja yhtäkkiä minusta tuntui kuin olisin ollut suuren olennon sisällä. Se olento muodostui kirkosta, yleisöstä ja esiintyjistä. Laulujen välinen hiljaisuus täyttyi hengityksestä, varovaisista liikahduksista kun hyttysenpuremia rapsuteltiin tai korjattiin istuma-asentoa, pidätellyistä rykäisyistä, niiskahduksista, vaatteiden kahinasta. Se oli kuin jonkin suuren olennon ruuansulatuselimistön kurinaa.

Konsertti oli ihana.Evelyn Tubb lauloi kauniisti ja Teppo Lampelan kontratenori hämmästytti, mutta voimakkaimmin tästä konsertista jäi mieleen laulujen välinen ns. hiljaisuus. Väkijoukkojen hiljaisuutta kannattaisi oikeastaan kuunnella useamminkin. Se on aika viehättävää. Mutta väkijoukoissa on se ongelma, että yleensähän ne eivät ole hiljaa.