Se on kyllä kauhean ihanaa, että Parnasson
päätoimittaja Jarmo Papinniemi tuon tuostakin törmää ihmisiin jotka
ovat kiinnostuneita naisviihdettä puolustavasta jutustani joka
julkaistiin Parnassossa viime keväänä. Sillä minähän en törmää
tällaisiin ihmisiin ikinä enkä missään. Mitä nyt joku kollega joskus
sähköpostissa purkaa mieltään. En muista että kukaan toimittaja tai
juttua väsäävä on koskaan kysynyt minulta mielipidettä tästä asiasta,
mitä suotta, kaikkihan on nyt sanottu siinä Parnassossa. Sieltä täältä
kuulen näitä huhuja että juttua on jossakin käsitelty, sen pohjalta on
ehkä kirjoitettu juttu johonkin toiseen lehteen. Joskus saatan jopa
lukea kolumnin jossa minun käsittääkseni kommentoidaan tätä Parnasson
juttua, mutta koska kolumnissa ei mainita suoraan mihin juttuun siinä
viitataan, olen pysynyt hiljaa, koska aina on se mahdollisuus että
kolumnissa onkin viitattu johonkin toiseen vastaavaan juttuun eikä
minuun laisinkaan. Jos puhutaan eräästä naisviihteen puolustajasta,
niin olen varmuuden vuoksi hiljaa, koska saattaahan olla aivan
mahdollista, että tässä maailmankaikkeudessä pyörii joku toinenkin
suurenmoinen typerys, joka on takonut päätään suomalaisen
kirjallisuusmaailman mäntyihin.
****
Vanhan kirjallisuuden päivätkin menivät. Olin ponnekas ja osallistuin erääseen seminaariin
koska seurueeni jäsen halusi nähdä Tere Wadénin. Yleisöä oli paikalla
käsittämätön määrä, vaikka aihetta olisi joku suomalaisen
äidinkielenopetuksen läpikäynyt pitää hiukan kulahtaneenakin. Seppo
Knuuttila onnistui saamaan jotain irti impivaaralaisuudesta ja hän
ilahdutti minua huomiomalla, että nämä Impivaarajutut ovat aika lailla
miesten maailmaa. Niin ovat kirjapäivätkin, hyvin säästellen oli
löydetty naisesiintyjiä tilaisuuksiin. Tere Wadénin esitelmän
aikana minä nukahdin. Tapio Koivukarin raumanmurre herätti minut
hetkeksi. Mutta sitten hän luopui murteesta ja vaivuin ajatuksiini.
Lopussa blogikollegat esittelivät
mitä kaikkea kiinnostavaa runouden alalla blogeissa tapahtuu. Yritin
kiinnostua, mutta lopulta ajatus ulkopuolella etenevästä aurinkoisesta
päivästä alkoi vaatia veroaan ja viileät kaljatuopit terassilla
nautittuina kiinnostaa enemmän kuin amerikkalainen avantgarderunous.
Kohdeyleisöä nuo bloegievankelistat olisivat ehkä voineet innostuksensa
keskellä ajatella hiukkasen enemmän, mutta eihän tuolla
korkealentoisuudella tunnetusti ole mitään ylärajaa. Mitä ylempää
viheltää ohi, sitä hienompaa.
Ja juu, hyttysenpuremat
kutiavat aivan vimmatusti, eikä niihin auta mikään kortisoni, niin että
lomaäreys alkaa olla aika kolossaalista luokkaa joten turha vinoilla
mitään.
keskiviikko, 5. heinäkuu 2006