Se on kyllä kauhean ihanaa, että Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi tuon tuostakin törmää ihmisiin jotka ovat kiinnostuneita naisviihdettä puolustavasta jutustani joka julkaistiin Parnassossa viime keväänä. Sillä minähän en törmää tällaisiin ihmisiin ikinä enkä missään. Mitä nyt joku kollega joskus sähköpostissa purkaa mieltään. En muista että kukaan toimittaja tai juttua väsäävä on koskaan kysynyt minulta mielipidettä tästä asiasta, mitä suotta, kaikkihan on nyt sanottu siinä Parnassossa. Sieltä täältä kuulen näitä huhuja että juttua on jossakin käsitelty, sen pohjalta on ehkä kirjoitettu juttu johonkin toiseen lehteen. Joskus saatan jopa lukea kolumnin jossa minun käsittääkseni kommentoidaan tätä Parnasson juttua, mutta koska kolumnissa ei mainita suoraan mihin juttuun siinä viitataan, olen pysynyt hiljaa, koska aina on se mahdollisuus että kolumnissa onkin viitattu johonkin toiseen vastaavaan juttuun eikä minuun laisinkaan. Jos puhutaan eräästä naisviihteen puolustajasta, niin olen varmuuden vuoksi hiljaa, koska saattaahan olla aivan mahdollista, että tässä maailmankaikkeudessä pyörii joku toinenkin suurenmoinen typerys, joka on takonut päätään suomalaisen kirjallisuusmaailman mäntyihin.

****

Vanhan kirjallisuuden päivätkin menivät. Olin ponnekas ja osallistuin erääseen seminaariin koska seurueeni jäsen halusi nähdä Tere Wadénin. Yleisöä oli paikalla käsittämätön määrä, vaikka aihetta olisi joku suomalaisen äidinkielenopetuksen läpikäynyt pitää hiukan kulahtaneenakin. Seppo Knuuttila onnistui saamaan jotain irti impivaaralaisuudesta ja hän ilahdutti minua huomiomalla, että nämä Impivaarajutut ovat aika lailla miesten maailmaa. Niin ovat kirjapäivätkin, hyvin säästellen oli löydetty naisesiintyjiä tilaisuuksiin.  Tere Wadénin esitelmän aikana minä nukahdin. Tapio Koivukarin raumanmurre herätti minut hetkeksi. Mutta sitten hän luopui murteesta ja vaivuin ajatuksiini.

Lopussa blogikollegat esittelivät mitä kaikkea kiinnostavaa runouden alalla blogeissa tapahtuu. Yritin kiinnostua, mutta lopulta ajatus ulkopuolella etenevästä aurinkoisesta päivästä alkoi vaatia veroaan ja viileät kaljatuopit terassilla nautittuina kiinnostaa enemmän kuin amerikkalainen avantgarderunous. Kohdeyleisöä nuo bloegievankelistat olisivat ehkä voineet innostuksensa keskellä ajatella hiukkasen enemmän, mutta eihän tuolla korkealentoisuudella tunnetusti ole mitään ylärajaa. Mitä ylempää viheltää ohi, sitä hienompaa.

Ja juu, hyttysenpuremat kutiavat aivan vimmatusti, eikä niihin auta mikään kortisoni, niin että lomaäreys alkaa olla aika kolossaalista luokkaa joten turha vinoilla mitään.