Ismo
Loivamaa ei tykännyt Iiriksestä, vaikka hän Ilkassa ilmestyneen
arvostelunsa alussa totesi että minusta on kehittynyt "rivakka, nokkela
ja hauska nuortenkirjailija." Juttunsa hän on otsikoinut sanoilla Kiivas ja kärkevä.
Tarina vaikuttaa hänestä uhkeasti liioittelevalta, vaikka vaivattomasti
minä kuulemma tälläkin kertaa kirjoitan. (No en siis todellakaan
kirjoita vaivattomasti, mutta hyvä jos se vaikuttaa siltä) Loivamaa
arvelee minun haluavan alleviivata sitä kuinka nihkeästi nuoret saavat
nykyään apua ja toteaa että Iiris on modernia tyttökirjallisuutta,
kulmikasta ja liioittelevaa, mutta parhaimmillaan viihdyttävää ja
herättävää. Hän toteaa minun kirjoittaneen pikemminkin kiivaan kuin
kypsän nuortenkirjan. Olisi tietysti ollut mukavampi jos Loivamaa olisi
kehunut minua, mutta toisaalta minusta on mukava kuulla että olen
kirjoittanut kiivaan tyttökirjan. Minusta tuntuu että olen muutenkin
löytänyt vähän kiivautta itsestäni ja se tuntuu ihan mukavalta. Mutta
ei minun kyllä ollut tarkoitus mitenkään erityisesti alleviivata sitä
miten nihkeästi nuoret saavat apua. Minusta kaikki ihmiset saavat apua
hyvin nihkeästi. Se on tosiasia jota ei mielestäni tarvitse mitenkään
erityisesti alleviivata, sehän hyppii silmille joka puolelta.
Teresa Kauppila Hämeen sanomista sen sijaan piti Iiristä mainiona
kirjana ja sanoo sen pureutuvan tukevalla otteella yläasteikäisten
tyttöjen elämään ja ongelmiin sortumatta liioitteluun tai
tätimäisyyksiin. Sarjan ulkoasusta hän sen sijaan ei pitänyt, vaan
totesi sen pursuilevan teinikliseitä. Minä olen koko ajan ajatellut,
että ne teinikliseet ovat siinä ulkoasussa juuri se juttu ja tästä
Iiriksen kannesta minä tykkäsin ihan erityisesti. Mutta siis näin ne
maut menevät ristiin. Mitä tästä opimme, emme varmaan mitään eikä ole
väliksikään, teki vaan mieli taas päivittää.
tiistai, 8. elokuu 2006