Tänä kesänä olen opetellut uudestaan kalastamaan verkoilla. Kun olin lapsi, mökillä aina kalastettiin. Minä jouduin soutamaan kun isä tai veli laskivat verkot. Niiltä ajoilta on jäänyt painajaismaisena muistona mieleen huudot: souda! ei kun huopaa! älä enää! etkö sinä tajua, souda, souda!  Yleisin kala oli lahnaa muistuttava sulkava, joita ei käytetty ruuaksi, vaan haudattiin puutarhaan marjapuskien väliin mistä ketut kävivät yöllä kaivamassa ne ylös. Minun tehtäväni oli aina irrotella roskakalat verkosta. Arvokkaammat kalat irrotti isä tai veli.

Jotenkin nuo souda! huopaa! souda! kommennot olivat jääneet alitajuntaan kaikumaan ja saivat vähän karttamaan verkkokalastajaksi ryhtymistä, vaikka muutamia kertoja on tullut verkkoja laskettua myöhemminkin. Olen ajatellut tuota kalastusasiaa paljon, että se voisi olla kannattavaa koska syön kalaa monta kertaa viikossa ja se on aika kallista, mutta aina on kesä sitten kuitenkin mennyt ilman että olisimme mökillä ryhtyneet aktiivisesti kalastamaan. 

Tänä keväänä tyyli muuttui. Ostimme pelastusliivit ja uudet verkot ja hankimme kalastusluvat ja siitä pitäen olemme laskeneet verkot ainakin viikonloppuisin. On ollut merkittävä havainto, että verkot voi   laskea ja nostaa karjumatta naama punaisena että souda eikun huopaa, huopaa etkö sinä nyt ymmärrä.

Kalastaminen on siitä metkaa puuhaa, että kalathan eivät järvessä liiku missä tahansa,  vaan niillä on omat lempipaikkansa. Olen aina tiennyt, että Pukkisaaren kärjestä sata metriä Hurulanvuoren suuntaan on matalikko, jonka vieressä on syvänne ja niiltä nurkilta tulee hyvin kaloja. En tiedä mistä johtuu, että vaikka tämä kalamesta oli perheemme tiedossa, sitä ei juurikaan käytetty, vaan verkkoja laskettiin milloin mihinkin, usein sangen laihoin tuloksin. Ehkä ihmisen on vaikea uskoa että se olisi kalojen kanssa tuolla tavalla, että pitää tietää missä ne liikkuvat. Keväällä me kumminkin etsimme paikan, jossa matalikko sijaitsee ja siitä pitäen olemme laskeneet verkot sen lähistölle. On ollut kannattavaa puuhaa. Eilenkin saimme kolme isoa siikaa, kuhan ja neljä todella isoa ahventa. Kuhia olemme kesän aikana saaneet enemmän kuin olemme huomanneet laskea, samoin ahvenia. Olemme saaneet mateenkin. Koko kesä on syöty kalaa ja sitä on nyt jo aikamoinen kasa pakastimessakin.

Mitä tästä opimme? No minä olen ainakin oppinut sen, että kannattaa uskoa mitä viisaammat ovat kertoneet. Kalaa on helppo pyydystää kun tietää missä se liikkuu. Jos ei tiedä missä kala liikkuu, saaliina on pelkkää sulkavaa. Joka tietenkin on kala sekin, mutta käyttökelvoton ellei sitten pidä kutsumuksenaan kettupopulaation elättämistä. Tätä viisautta voisi sitten ehkä soveltaa myös muilla elämän alueilla. Ehkä.